torstai 23. heinäkuuta 2015

The other me

Blogiani seuraaville on tuttua, että meikkikuvien yhteydessä julkaisen yleensä valokuvan vain kasvojeni oikeasta puolikkaasta. Vaihtoehtoisesti saatan laittaa valokuvan, jossa olen kuvannut kasvoni sivulta päin. Osin tämä johtuu siitä, etten usein jaksa meikata toista puolta kasvoistani lainkaan. Osin myös siitä, etten osaa kuvata itseäni suoraan edestä, vaan näytän mielestäni aina kummalliselta.

Henna taisi aloittaa suomalaisten kauneusbloggaajien keskuudessa tämän puoliksi meikattujen kasvojen haasteen (näin tosin yhden kuvan myös Annan instagramissa!), joka mukailee somessa laajalti levinnyttä NikkieTutorialsin videota. Nappasin idean heti omakseni, koska tuolta useimmiten näytän itsekin ottaessani kuvia blogia varten. Videon ideana lienee alun perin ollut niin sanotusti voimaannuttaa meikkaavia naisia (koska silmiinpistävää ehostusta usein hiukan kummastellaan tai jopa paheksutaan), mutta itse tein haasteen ihan vain silkasta mielenkiinnosta. En nimittäin ole koskaan tullut tarkastelleeksi tätä kaksinaamaisuuttani kameran linssin läpi.

Tässäpä sitä ollaan, puoli pärstää ehostettuna, puolet au naturel. Meikkaamattomalla puolella silmän alla on tummuutta ja iho vähän punoittaa, mutta ei se nyt mikään katastrofinaama ole. Meikatulla puolella on itselleni aika tyypillinen arkimeikki, jollaisen väsään yleensä töihin tai asioille lähtiessäni. Vähemmälläkin pärjään - esimerkiksi viikonloppujen kauppareissuille riittää tarvittaessa pelkkä peiteaine ja poskipuna. Siis silloin kun ei ole aikaa tälläytyä enempää. Nimittäin jos on, käytän sen. Meikkaaminen on minulle eräänlaista mindfullnessia (nyt kun sekin niin on kovasti muotia), ja saatan huomaamattani käyttää puuhaan vaikka kuinka kauan aikaa.

Laittaudun huolella myös siksi, että olen tottunut siihen. Meikattuna näytän itselleni tutummalta ja enemmän minulta. Ikään kuin puen omat kasvoni aamuisin päälle vaatteiden tapaan. Toki jos jonkun kauhuskenaarion myötä esimerkiksi molemmat käteni amputoitaisiin, tottuisin varmasti myös meikittömään olemukseeni ajan myötä ihan yhtä lailla. Itsetuntoakin pakkeli toki kohentaa, mutta siihen tarkoitukseen en tarvitse meikkiä enää niin paljon kuin vaikkapa viisi vuotta sitten, kun kärsin ikävästä hormonaalisesta aknesta.

Käytän samalla hyväkseni tilaisuuden listata kuvassa näkyvän arkimeikkini luottotuotteet. Tällä hetkellä käytän meikissä:
  • pohjustustuotetta (esim. Nars Pro Prime tai L'Oréal Lumi Magique)
  • meikkivoidetta tai BB-voidetta (Rimmel Lasting Finish Nude tai Missha Signature BB)
  • peiteainetta (Maybelline Fit Me)
  • puuteria (MAC Mineralize Skinfinish Natural)
  • aurinkopuuteria (vaihtelen fiiliksen mukaan, kuvassa Maybelline Fit Me)
  • poskipunaa (tämäkin vaihtuu päivittäin, kuvassa Tarte Amazonian Clay Blush)
  • kulmaväriä (Anastasia DipBrow Pomade)
  • kolmea luomiväriä (vaalea helmiäissävy, vaaleanruskea mattasävy, tummanruskea satin-sävy)
  • ripsiväriä (Maybelline Falsies Waterproof, kuvassa huijauksena ihan oikeat irtoripset, koska omani ovat surkeassa kunnossa)
  • vaaleaa sisäkajalia (IsaDora Inliner Kajal)
  • huulikiiltoa (vaihtelee, kuvassa Lumene Wild Rose Lipgloss)

Miltä sinun arkimeikkisi näyttää? Meikkaatko joka päivä?

5 kommenttia:

  1. En meikkaa läheskään joka päivä. Oma arkimeikki on kevyt pohja, ripsiväriä, aurinkopuuteria ja poskipunaa, sekä huuliille jotain värikästä. Kulmiin laitan aika usein vain väritöntä geeliä pitämään ne paikoillaan. :)

    VastaaPoista
  2. Arkisin meikkaan suht kevyesti, tai no jaa, aika moni kauhistelee tuotteiden määrää ja sitä aikaa mikä "nopeaan ja helppoon" arkinaamaan uppoaa... :D Vetelen pohjat, poskipunaa, kulmakarvat ojennukseen ja ripsaria. Yleensä kun minua laiskottaa lisään vaan huulipunaa, ja rillinaama pääsee jokatapauksessa vähemmällä. Se on näyttävien lasien etu!

    En jaksa käsittää, miksi meikkaamisesta on tehty jotenkin noloa ja antifeminististä. Miksi kukaan jaksaa kauhistella toisen naamaa? (Vaikka eipä siinä, itsekin sorrun kauhistelemaan esimerkiksi selkeästi kauneusleikattuja naamoja, vaikka eihän se minulle kuulu, mitä joku naamallaan tekee..)

    VastaaPoista
  3. Kuulostaa jokseenkin mun arkimeikiltäni, pois lukien luomivärit ja vaalea kajal, jotka omassa rutiinissani korvaan valokynällä (YSL) ja mustalla kajalilla (Clinique tai MAC). Oon samaa mieltä, että meikatessa ikään kuin pukee omat kasvonsa päälleen - tunnistaapahan taas itsensä peilistä!

    Itsetunto kyllä vaikuttaa meikkaamiseen aika paljon. Huomaan, että mulla on ripsettömältä ajalta jäänyt päälle voimakkaiden rajausten meikkaus. Ennen en juurikaan mitään siipirajauksia tehnyt, varsinkaan mustalla värillä, mutta enää en jotenkin osaa olla ilman. Sen sijaan luomiväriä tai ripsiväriä alaripsissä en käytä päivittäin - asia, joka taas muutama vuosi sitten oli ihan must. :)

    VastaaPoista
  4. Olet upea. <3

    Mä meikkaan melkein joka päivä. Jos en lähde kotoa mihinkään, niin sitten en välttämättä meikkaa ollenkaan, mutta muuten aika lailla joka päivä. Lähinnä siksi että se on kivaa, ja äärimmäisen rentouttavaa. ^^ Mun arkimeikkiin kuuluu koko helahoito, poislukien tosin tekoripset sun muut.

    VastaaPoista

b:section-contents id='footer-2-2'/>