lauantai 10. tammikuuta 2015

Vuoden 2014 parhaat

Näitä vuoden parhaat -koosteita on ollut tosi kiva lueskella. Ajattelin itsekin ensimmäistä kertaa koota vastaavan, koska iso osa viime vuoden lemppareista on jäänyt esittelemättä blogissa. En tehnyt mitään sellaista listaa, josta olisi pitänyt valita yksi tuote kuhunkin kategoriaan, vaan kokosin tähän kaikki ne purkit ja putelit, joita olen käyttänyt kaikkein mieluiten juuri vuonna 2014. Esimerkiksi suihku- ja vartalotuotteita tässä postauksessa ei ole yhtään, koska yritin vain käyttää entisiä pois enkä suuremmin ihastunut mihinkään jännään. Suurin osa alla listatuista on uusia tuttavuuksia vuoden varrelta, mutta mukana taitaa olla jokunen vanhempikin, jotka vain olen viime aikoina havainnut erityisen hyviksi.

Alkuun pieni kasa tuoksuja. Diorin Escale à Parati oli pitkäaikaisen haaveiluni kohde, jonka yllättäen bongasin Stockmannin kesäalesta puoleen hintaan. Minun oli tarkoitus säästää rahaa ulkomaanmatkaa varten, mutta pakkohan tuo oli hankkia. Kirjoitin tuoksusta enemmän kesäisten hajuvesisuosikkien yhteenvedossa

Lushin Snow Fairyn ostin kevättalvella Kissikseltä, joka oli ehtinyt hamstrata näitä useamman, kun alkuvuodesta ilmestyivät. En itse ollut julkaisuhetkellä tarpeeksi nopea, ja tuoksun puuttuminen jäi kaivelemaan. Joulun ajan kausituotteista tuttu Snow Fairy on karkkinen, kirpeänmakea herkku, joka hajuvetenä tuntuu todella riittoisalta. Yksi suihkaus riittää hyvin koko päiväksi. 

Hermèsin Un Jardin en Méditerranée on hiihtolomatuliaisia Itävallasta, niin ikään kauan kaivattu lisä tuoksuhyllyyn. Assosioituu jo nyt mielessäni tuohon maaliskuiseen reissuun, mikä ei kyllä ollenkaan haittaa, kun mukavaa kerran oli. Luonteeltaan se on kuitenkin enemmän kesäinen, ja pääsi mukaan samaan postaukseen ensiksi mainitun kanssa.

L'Oréalin puhdistusöljy taisi olla toissavuotisia lanseerauksia, itse ostin sitä ensimmäisen kerran reilu vuosi sitten. Olen käyttänyt meikin puhdistamiseen öljyä jo iät ajat, mutta tätä ennen yleensä vain oliiviöljyä tai kookosöljyä. Hyviä nekin, mutta eivät huuhtoudu pois samalla tavalla kuin nämä varta vasten puhdistusta varten kehitetyt. Jokunen vuosi sitten ihastuin Sensain puhdistusöljyyn, mutta en ole millään raaskinut hankkia niin kallista ainetta viemäriin huuhdeltavaksi. Kiva siis, että L'Oréal heitti kehiin edullisemman vaihtoehdon. On jäänyt vakkariksi peilikaappiin.

SexyHairilta saamastani Frenzy-vahasta kirjoitin kuin ohimennen alkutalvesta. Tuote on ihan kiistatta parhaita viime vuonna löytämiäni, enkä olisi koskaan ajatellut sanovani näin hiusvahasta. Kuivakka koostumus ja superhyvä pito, ihan huippupurkki!

Ihonhoidossa olen enimmäkseen pysytellyt hyväksi havaituissa seerumeissa ja öljyissä (Now Foodsin hyaluronihapposeerumi ja arganöljy, Iherbista), mutta nämä kaksi tulivat vähän puun takaa. Pressitilaisuudesta saamalleni Philosophyn Hope in a Jar Nightille annoin pari kuukautta sitten varovaisen mahdollisuuden, koska ainesosat eivät vaikuttaneet pelottavilta. Hygieniasyistä en yleensä pidä purkkeihin pakatuista voiteista, mutta olen yrittänyt kaapia tätä varovasti spaattelilla. Ja on muuten erinomainen voide. Nannaa talvi-iholle, kosteuttaa ja hoitaa ihan mahdottoman hyvin. Herneen kokoinen nokare riittää kasvoille ja kaulalle.

Pain ruusunmarjaöljy menee samaan kategoriaan. Kuivan ja väsyneen ihon pelastaja, mutta tästä monet ovat jo vauhkonneet enkä siksi oikein enää jaksanut nostaa meteliä. Huomaan kuitenkin kaipaavani tätä jatkuvasti, kun olen suurimman osan vuodesta käyttänyt kaikkea muuta mitä kaapista löytyy. Seuraavan kerran, kun kasvoöljypullot tyhjenevät, ostan varmasti lisää.

Meikkipohjatuotteista mukaan pääsi tällainen kolmikko. Tuosta Misshan pohjustajasta kerroinkin tätä edeltävässä postauksessa viime keskiviikkona - kuvista on hyvä vertailla, kuinka paljon tuotetta on kolmessa päivässä käytetty. :D Ei vaineskaan, ne aikaisemmat kuvat oli otettu jo vuosi sitten! Puteli olisi varmasti jo kulunut loppuun, ellei minulla olisi yhtäaikaisesti ollut käytössä kuutta muuta miltei samanlaista. :)

Meinasin kirjoittaa, että Rimmelin Lasting Finish Nude oli loppuvuoden yllättäjä, mutta ei kai tämä nyt oikeasti yllätä ketään? Taitaa olla Vuoden Meikkivoide, sen verran monta ylistävää blogipostausta olen tästä lukenut. Eivätkä ole siskot puhuneet puuta heinää, tämä on ihan ässä! Sain oman pulloni vaihtarina marraskuussa, eli olen testaillut tuotetta vasta vähän aikaa. Saattaapi silti olla uusi suosikki, vaikka olen kolmisen vuotta uskollisesti pitäytynyt rakkaassa Dr. Jartissa. Näyttää iholla uskomattoman hyvältä ja kestää paikoillaan paremmin kuin mikään aiemmin kokeilemani. Ja on pigmenttistä ja riittoisaa ja kivan tuntuista ja ja ja...

Lumenen Skin Tone Perfectoria eli kotoisammin ihon sävyn heleyttäjää käytin kesällä tosi paljon. Tämä on se tummempi mattaruskea versio, ei se hohtava vaaleanruskea. Sekoitin juuri tuohon mainittuun Dr. Jartin BB-voiteeseen, joka on vaaleaa ja hyvin pigmenttistä. Sain samalla kertaa syvemmän sävyn ja hiukan keveämmän meikkipohjan kesäpäiville. Jos en väärin muista, niin tämänkin pakkaus on tätä nykyä jo uudistunut.

Aurinkopuuterilemppareita on kaksi, jotka molemmat nappasin Barcelonasta heinäkuussa. Vasemmanpuoleinen on sävyltään tummanruskea, puuterimainen meikkipohja (8hr Mattifying Compact Foundation, sävy 59) Sephoran omasta tuotesarjasta. Olen siis käyttänyt sitä aurinkopuuterin tapaan ja rakastanut kovasti, kuten puolen vuoden käytön jälkeen paistavasta pohjasta huomaa. Luonnollisen ruskea sävy ja levittyy todella tasaisesti, aivan ihana.

Siinä missä Sephoran arskapuuteria on käytetty lähes päivittäin, Chanelin voidemainen kulttituote (Mikä se on? Ei voi sanoa "voidemainen aurinkopuuteri", vai voiko?) oli ennen kaikkea kesäsuosikki. Lämpimämpi, vähän oranssihtava sävy, mutta kuitenkin tarpeeksi vaalea. Sivusin purnukkaa hiukan tässä postauksessa.

Poskipunista nousi niin ikään esiin kaksi suosikkia, voidemaisia nekin. Mitä kummaa! Ennen viime vuotta en oikeasti osannut käyttää voidemaisia poskipunia, en yhtään. Keväällä viimein tajusin, että niitäkin voi levittää siveltimellä and my life has never been the same. Narsin Cactus Flower on täydellinen kesäkoralli (postaus täällä) ja IsaDoran syyskokoelmasta poimittu N. Y. Coffee Shop ihan loistava neutraali sävy. Jälkimmäinen sopii oikeasti ihan minkä tahansa meikin kanssa. Ja näyttää hyvältä!

Luomivärilemppareita oli ainakin kymmenen - kaikki samassa paletissa! Urban Decayn Naked 3 odottaa edelleen omaa postaustaan, mutta on joka tapauksessa hurmaava. Tässä on niin kauniita vaaleanpunaiseen taittavia taupen sävyjä, ettei hommassa oikeasti ole mitään järkeä! Uuh ja aah. Yksi nappi on kyllä ihan susi, ja yksi vaatii kimalteisuudessaan alle jotain tahmeaa pohjustajaa, mutta on silti kovasti kaunis. Luulen sitä paitsi, että se yksi huonokaan ei ole oikeasti huono, vaan en vain osaa käyttää sitä oikein. :D

Kicksiltä saamani Anastasian DipBrow Pomadet saivat jo hehkutusta kerrakseen täällä näin. Mitä mainiointa tavaraa, jolla saa sekä luonnollista että skarppia jälkeä. En ole itse enää osannut käyttää muunlaisia tuotteita kulmien meikkaamiseen. Suosittelen!

Arvaa, mikä minua näissä huulimeikkisuosikeissa naurattaa? Joo, arvasit oikein. Olen täysin onnellisena ostanut Maybellinelta kaksi miltei identtisen sävyistä nudehuulipunaa. Vain vaivoin voi erottaa, että toinen on hiuksenhienosti punaisempi. Vai onko sittenkään? Toinen on 725 Tantalizing Taupe keväällä lanseeratusta Stripped Nudes -kokoelmasta ja toinen on ColorSensational-punien vakiovalikoimasta, nimeltään 715 Choco Cream. Ei saa kysyä kumpi on kumpi, nuo hylsytkään tuolla takana eivät välttämättä ole oikein päin. :'D Joka tapauksessa, ehkäpä parhaita omistamiani nudepunia. Kauniin sävyisiä, kosteuttavia, levittyvät hyvin, sopivasti pigmenttiä ja tuntuvat hyviltä.

Värillisissä vaihtoehdoissa mennään astetta kreisimpään suuntaan. MACin Flat Out Fabulous -mattapuna on ollut yllättävän helppokäyttöinen. Se tuntuu huulilla tosi kevyeltä ja sen kanssa saa olla koko päivän melko huoletta. Väri on voimakas ja huomiotaherättävä, mutta jostain syystä en ole tämän kanssa tuntenut oloani yhtään niin huutomerkiksi kuin peruspunahuulissa.

Make Up Storen hulluista hulluin huulikiilto violetinturkoosissa sävyssä Atomic ei sen sijaan ole muita välimerkkejä nähnytkään. Olen uskaltanut sen kanssa ulos vain kerran (kuvia meikistä täällä), mutta voi kuinka olen sitä ihastellut. M-A-H-T-A-V-A. 

Lopuksi vielä kynsilakat. Tilastoistahan jo huomasimme, että näihin hurahdin taas kerran (jos toisenkin). Ehdottomasti paras löytö oli IsaDoran Belle Beige tuossa keskellä, hän on kauneimman sävyinen nudelakka omilla kynsilläni. Taittaa kivasti lilaan, olisiko tämä nyt sitten sitä malvan sävyä? Olen huomannut viileiden lakkasävyjen muutenkin näyttävän lämpimiä paremmilta keltapohjaista ihoani vasten.

Takarivissä vasemmalla kesän kirkkaanväriset suosikit, China Glazen Turned-Up Turquoise ja Sun Worshiper, oikealla syksyn kauneusmessuilta napatut helmet, Delush Polishin Born in Blood sekä OPIn Comet in the Sky. Eturivissä IsaDoralle seuraa pitää Misslynin säkenöivän upea Oriental Emerald, jonka hienous näkyy paremmin esimerkiksi tässä instagram-otoksessa.


Huh, siinäpä niitä oli! Tykkäsimmekö samoista jutuista? Mikä oli suosikkituotteesi vuodelta 2014?

P.S. Pahoitteluni rakeisista kuvista. Pokkari, tammikuu ja silleen...

14 kommenttia:

  1. Naked 3 ja Rimmelin Lasting Finish Nude löytyvät munkin viime vuoden suosikeista.:) Minkä Naked 3:n sävyn/sävyjen kanssa sulla on ollut ongelmaa? Mä olen nimittäin pähkäillyt superkauniin ja shimmerisen Dust-sävyn kiukuttelun kanssa. Tuntuu, että saan siitä irti pelkkää kimalletta, joka sekin vain varisee jo levittäessä poskille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tykkään itse Dustista tosi paljon, mutta juuri siihen viittasin, kun puhuin tahmeasta pohjustajasta. Itse käytän Make Up Storen High Tech Lighteria, mutta rasvoittuville luomille se ei sovi kovin hyvin. Jokin glitter glue -tyylinen tuote toimisi myös. UD:lla on muutama juuri tuollainen sävy, jossa on tosi paljon varisevaa kimallusta.

      Itselläni on ollut ongelmia Trickin kanssa, siitä en saa irti kuin vaimeaa kultaista hohtoa. Vaikka kuinka hankaisin. Tuntuu paljon kovemmalta kuin muut napit.

      Poista
  2. Omaksi ehdottomaksi suosikiksi nousi varastojen pohjilta löytynyt Elf All over color stick Pink lemonade. Ihana pirtsakkuus saadaan näppärästi feikattua poskille tällä tuotteella!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vinkistä, näytti tosi näpsäkältä tuotteelta kun vähän googletin. Täytyy ehkä päästä kokeilemaan vielä jossain vaiheessa. :)

      Poista
  3. Snow Fairy! <3 Enkä hamstrannu ku kaks!!! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, no sinusta ja Snow Fairysta nyt ei koskaan tiedä. :) Mutta hyvä kun hamstrasit edes kaksi, tuo on ihana tuoksu!

      Poista
  4. Pakko varmaan jossain vaiheessa kokeilla tuota Rimmelin meikkivoidetta, kun niin moni sitä kehuu. Itse tykkäsin tänä vuonna todella paljon Garnierin misellivedestä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa kyllä ehdottomasti testata, eivät ole turhia kehuja. :)

      Poista
  5. Minkälaisella siveltimellä sä sitä voidemaista poskipunaa levität? Paljasta nyt ihmeessä salaisuutesi. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai, joo, siis ihan tavallisella poskipunasiveltimellä. Sillä tavalla töpötellen. En tajunnut täsmentää. :) Sori jos salaisuus ei vastannut odotuksia. :D

      Poista
  6. Mä haluaisin upota voidemaisten poskipunien maailmaan, mutta en jotenkin osaa kuvitella tyytyväni yhteen ja sitten vaan stressaisin miten ne pilaantuu rasioihinsa. Joo, ongelmat. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla se on todennäköisesti onnistunut juuri siksi, etten paljon välitä pilaantumisesta. :D Pitäisi tietty, mutta olen aina viis veisannut kaikista hygieniajutuista. Ripsivärin sentään vaihdan säännöllisesti. :)

      Poista
  7. Reilun viikon käytön jälkeen Lasting Finish - meikkivoide kuuluu täälläkin suosikkeihin :) Ja sanoit hyvin tuosta MACin FOF:sta - se on räväkkä, mutta silti samalla yllättävän helppo sävy.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, en tiedä mikä siinä huulipunassa on, mutta yllättävän vaivaton on käyttää työpäivänäkin. Ja tuo meikkivoide on ihan super! Mahtavaa että löytyi viimein ainakin yksi tosi hyvä, edullinen ja helposti saatavilla oleva vaihtoehto. :)

      Poista

b:section-contents id='footer-2-2'/>