sunnuntai 28. huhtikuuta 2013

The Wizard of Oz: Emerald City

Olen jo pitkään muhitellut mielessäni ajatusta meikkisarjasta The Wizard of Oz -elokuvan ympärille. Fanitan tuota ikonista Technicolor-pläjäystä hillittömästi, mutten ole aikaisemmin saanut tikkua ristiin meikkien toteuttamiseksi. Kimmokkeen antoi viimein Annien elokuvameikkikisa (hurjasti onnea 2000 Youtube-tilaajasta, mussu!), josta innostuneena väsäsin tänä aamuna sarjaan ensimmäisen osan. Suunnitelmissa olisi toteuttaa vielä ainakin neljä lisää, mutta katsotaan kuinka aikaa ja innostusta riittää. En siis osallistunut tällä meikillä tuohon kilpailuun, mutta suosittelen kaikkia kiinnostuneita kurkkaamaan mistä on kyse

Pohjustuksena kerrottakoon hiukan taustaa elokuvasta, sitä kun ei jostain syystä ole näytetty Suomen televisiossa kovin usein. Vuonna 1939 valmistunut filmi perustuu L. Frank Baumin kirjaan ja kertoo Dorothy-tytöstä, jonka hurrikaani lennättää Kansasista Ozin ihmemaahan. Päästäkseen takaisin kotiin Dorothyn on hankkiuduttava Ozin kaikkivoipaisen velhon luokse. Matkalla mukaan tarttuu useita uusia ystäviä, jotka kaikki toivovat velhon auttavan heitä. Fantastisessa tarinassa on hyviä ja pahoja noitia, satumaisia maisemia, ystävyyttä, rohkeutta, laulua, seikkailua ja tietenkin erinomainen opetus. Elokuva itsessään on jo käsite ja kiinteä osa länsimaista kulttuuriperintöä: vuonna 2007 se lisättiin UNESCOn Memory of the World -rekisteriin.

Ozin velho asuu ylimmässä kuvassa näkyvässä Emerald Cityssä - smaragdikaupungissa. Elokuvassa kaupunki on kuvattu todella vaikuttavasti, aikaansa nähden ihan hämmästyttävän hyvin. Meikissäni en ehkä yltänyt aivan samaan, mutta tykkäsin tästä yllättävän paljon. Elän nimittäin edelleen sitkeästi siinä uskossa, että vihreät sävyt eivät oikein pue minua, mutta smaragdisilmät näyttivät toimivan. Tarpeeksi kun on kimallusta, niin kaikki menee. :) Silmämeikin eri sävyisiä vihreitä oli vaikea saada toistumaan oikean värisinä valokuvissa, joten meikki näyttää niissä vähän monotonisemmalta kuin elävässä elämässä.

Kasvoillani on tuttuun tapaan Dr. Jartin BB, minkä lisäksi olin sutinut silmien alle L'Oréalin valokynää. Pohjan kiinnittämiseen käytin Prahasta ostamaani Gabriella Salvete -kivipuuteria (sävy 01), joka antaa naamalleni vähän väriä. Päivetystä feikkasin Lumenen täysin mattaisella Face & Body Bronzerilla, jota aurinkopuuterien suurkuluttajana voin suositella mitä lämpimimmin. Levittyy pehmeästi ja tasaisesti, sävy ei ole liian tumma eikä siinä ole ollenkaan kimallusta. Huipputuote! Sudin poskille myös Milanin vaaleanpersikkaista, hennosti hohtavaa baked-poskipunaa (sävy Luminoso), jottei lopputulos olisi tunkkainen. Huulilla Rimmelin Lasting Finish by Kate -huulipuna sävyssä 03, sekin matkatuliaisena tuotu.

 
Silmämeikissä pääosassa olivat vihreät strassit, jotka sain toissakesänä ystävältäni hääaskarteluiden ylijäämänä. Erikokoiset ja -väriset kivet näyttävät todella päheiltä, pitäisi muistaa käyttää tuollaisia useamminkin. Muu meikki perustui pitkälti Coastal Scentsin 88 Ultra Shimmer -paletista bongaamaani täydelliseen, kultaan shiftaavaan jalokivenvihreään (sävy 69), jota sudin antaumuksella koko liikkuvalle luomelle.
 
Silmän sisänurkassa on aavistus Fyrinnaen vaaleanvihreää Danse Macabre -luomiväriä sekä Narsin kullanhohtoista Albatross-korostuspuuteria. Jälkimmäistä käytin highlighterina myös kulmaluulla. Tykkään Albatrossista ihan erityisesti kaikkien vihreiden sävyjen kaverina, toimii todella hyvin. Luomivaossa on mattaista vihreää Manlyn 120-paletista (sävy 29), sisäluomella edellä mainittua vaaleanvihreää irtoluomiväriä. Ripset ovat Red Cherryltä, pari numero 01, joihon huomaan palaavani kerta toisensa jälkeen. Sopivassa suhteessa luonnollisuutta ja näyttävyyttä, luonnonkarvaa (ihmisestä, iik!) sekä helpot kiinnittää.



Oletko sinä Ozin Ihmemaa -fani? Mikä on lempikohtauksesi tai -hahmosi?

Edit 29.4.2013: Alkoi ärsyttää, kun Photoshop oli heittänyt ihonvärini noin punaoranssiksi lähikuvissa, mutta huomasin asian vasta nyt enkä enää viitsi korjata niitä. Halusin vain ilmoittaa, että en ollut oikeasti tuon värinen, mutta silmämeikki oli (meikin värien kohdilleen säätämisestä ihoni "punastui"). Suuremmassa kuvassa naama näyttää siltä kuin pitääkin.

* * *

I have been planning on doing a Wizad of Oz series for a while now and finally decided to have a go. I absolutely love the story, the music, the characters and the Technicolor eye candy. First up in the series is Emerald City.

tiistai 23. huhtikuuta 2013

Matkalla tehtyjä ostoksia ei lasketa

Olen huomannut olevani ulkomaanreissuilla huomattavasti hövelimpi rahojeni suhteen. Hankinnoissa on aina vähän sellainen "tämä tilaisuus ei tule toistumaan" -fiilis, vaikka samoja tuotteita saisi kotimaastakin. Prahan matkaa varten olin ihan varta vasten kirjoittanut muistiin tuotteita tuolta ostoslistaltani (bannerin alla välilehdessä), jotta muistaisin pitää silmät auki. Pari kohtaa sainkin viivata yli, mutta ei shoppailua ilman heräteostoksia, vai kuinka?

En esimerkiksi osannut ollenkaan varautua siihen, että Vaclav Havelin lentokentältä saa Victoria's Secretiä! Kyseessä oli nimenomaan kosmetiikkaan ja pieniin meikkipussityyppisiin asusteisiin keskittynyt myymälä, en nähnyt alusvaatteita. Rautaisella itsehillinnälläni (olen oikeasti petrannut viime vuosina paljon!) pidättäydyin ostohysteriasta ja nappasin mukaani vain ihanimman tuoksuisen vartalovoin sekä uuden kesähajuveden, jota en vain voinut jättää hyllyyn.

Toinen asia, mitä en tajunnut, oli tavallisten markettimerkkien valikoimien erilaisuus. Rimmelin ihania Kate Moss -huulipunia saa Helsingistä etsiä kissojen ja koirien kanssa, mutta tsekkiläisessä sekatavarakaupassa sävyjä oli tarjolla pitkälti toistakymmentä! Swatchasin kaikki kämmenselkääni ja päädyin lopulta ostamaan kolme (sävyt 03, 06 ja 20). Minulla oli näitä kaksi jo ennestään, joten tiesin koostumuksen olevan mieleeni. Samasta putiikista tarttui mukaan kauniilla kuviollaan hurmannut Gabriella Salvete -merkin kivipuuteri, joka vaikuttaa mukavan pehmeältä.

Ne ostoslistalla olleet ovat nuo kaksi Narsin poskipunaa, jotka bongasin Sephorasta. Ensimmäisessä, pienemmässä liikkeessä niitä ei ollut, mutta Palladium-ostoskeskuksen suuremmasta myymälästä löytyi. Ostin voidemaisen poskipunan sävyssä Cactus Flower ja perinteisen puuterisen sävyssä Sin. Molemmat ovat olleet himotuslistallani jo pitkään, ja parin käyttökerran perusteella valinnat osuivat kyllä nappiin.

Kirjoitan ostamistani tuotteista esittelyjä ja arvioita myöhemmin ajan kanssa, mutta päätin, että haluan esitellä saaliini lyhyesti nyt kun haalinta on vielä ajankohtainen. Olen ottanut tavaksi kirjoittaa niin pitkiä postauksia, että niiden kanssa tuhrautuu aina aikaa useampi päivä. Tällaiset välipalajutut ovat mukavaa kevennystä, ainakin itselleni.

Mitä sinä hamstraisit ulkomailta? Sattuiko ostoksiini suosikkejasi?

* * *

The shopping I did in Prague a couple of weeks ago. Nars blushes (Cactus Flower, Sin) were the only things that actually were on my list, the rest I just grabbed when I saw them. And I'm glad I did. I really love the formulation in the Kate lipsticks by Rimmel but they are painfully difficult to come by here in Helsinki. Not to mention Victoria's Secret, the scents are just too delicious to pass.

sunnuntai 21. huhtikuuta 2013

Gorilla Perfumes 2/3

Palaan taas Lushin Gorilla Perfumes -tuoksujen pariin parin viikon mietintätauon jälkeen. Minisarjan edellisessä postauksessa kerroin näistä vähän yleisemmin ja esittelin yhdeksästä saatavilla olevasta uutuudesta neljä. Tänään aiheena ovat loput viisi, mukana myös omat suosikkini. Olen nuuhkinut tuoksut nyt läpikotaisin ja päättänyt ostaa niistä kolme. Pienin, seitsemän gramman koko on juuri sopiva kaltaiselleni tuoksuhamsterille. Sellaisen saattaa joskus saada käytettyäkin.


Hellstone

tuoksuryhmä: aromatic spicy
ainesosat/nuotit: vetiver, opoponax, ambrette, juustokumina, mehiläisvaha

Hellstone on ikään kuin sisar tai veli aikaisemmin esitellylle Devil's Nightcap -tuoksulle. Sen lisäksi, että molemmat ovat omalla tavallaan savuisia ja tervaisia, kumpikin perustuu englantilaiseen mytologiaan kivenmurikoita nakkelevasta Paholaisesta. Tässä tuoksussa on pyritty kuvaamaan tilannetta järkäleen paiskomisen jälkeen: maa on haljennut, multaa ja juurineen kaatuneita puita joka puolella, muutama kipinäkin ehkä sinkoillut. Savua ja sekasortoa.

Vaikka muistan keskustelleeni asiasta Lushin myyjättären kanssa, minulla kesti tänään ihan tuskastuttavan kauan ennen kuin osasin määritellä Hellstonen tunnistettavan tuoksun. Nimittäin, jos en tietäisi mitä haistelen, voisin melkein vannoa nuuhkivani lasillista viskiä! Joku savuinen Islayn single malt - sinnikkään vaimonkoulutuksen myötä nenäni on jo tottunut, vaikka maun kanssa onkin vielä opettelemista.

Alkutuoksu on terävä ja voimakas, selkeästi vetiverin dominoima. Multaisen maan ja ympäriinsä riuhdotun vihreän kasvillisuuden voi kuvitella helposti, lisäksi mukana on ikään kuin pientä rikin katkua. Ja sitä savua, sitä riittää. Tämän kuvauksen perusteella tuoksu voi kuulostaa pelottavalta tai pahanhajuiselta, mutta sitä se ei mielestäni ole ollenkaan. Luonnetta tämä toki kysyy, tai intohimoista viskifanitusta. Hetken kuluttua alun riehunta rauhoittuu ja pehmenee iholla, minkä jälkeen tunnelma on kuin vanhasta antikvariaatista tai tupakkakaupasta. Taustalla on aavistus pihkaista makeutta, tuoksu on vahva mutta samaan aikaan hyvin tyyni.

Itse pidän Hellstonesta todella paljon, suosittelen kokeilemaan, vaikka ihan pikkuriikkisen pisaran verran. Maskuliinisemmasta päästä Lushin tuoksuja tämä toki on, mutta sukupuolilokerot jätettäköön heille, jotka niitä tarvitsevat. Pullokin on juuri niin rokkenrol kuin kuuluu.


Sikkim Girls

tuoksuryhmä: floral
ainesosat/nuotit: jasmiini, frangipani, tuberosa

Vaikka Sikkim Girls on kukkaisena ollut näistä uusista tuoksuista suosituimpia, itselläni on sen kanssa hienoisia vaikeuksia. Valkoiset kukat, eritoten jasmiini, ovat yksi niistä harvoista tuoksuryhmistä, joille en ole tähän astisessa elämässäni vielä oikein lämmennyt. Tuoksu on saanut innoituksensa Sheema Mukherjeen sävellyksestä, joka syntyi muusikon vieraillessa Intiassa, Sikkimin osavaltiossa. Matkalla häntä kehoitettiin olemaan varuillaan paikallisten, viettelevien tyttöjen kanssa. Veivät kuulemma miehen kuin miehen, vaikka olivat siveän näköisiä.

Jasmiini on Sikkim Girlsissa voimakkaasti läsnä alusta alkaen ja säilyy vahvana tuoksun koko elinkaaren ajan. Vaikutelma on aavistuksen saippuainen, mikä voi osin johtua myös siitä, että olen aikaisemmin tutustunut jasmiinin tuoksuun lähemmin vain kylpytuotteissa. Ennakkoluuloistani johtuen ja jasmiinin pökerryttämänä en aluksi tajunnut tätä hajuvettä ollenkaan. Iholla lämmetessään tuoksu kuitenkin sai vähitellen houkuteltua puolelleen. Tunnelma toi itselleni tosi voimakkaasti mieleen Intian - noin niin kuin retriittimielessä, maan kaoottisuuden unohtaen. Päällimmäinen vaikutelma on rauhoittava, ei mitenkään ilmiselvän viettelevä.

Lopulta tämä kukkakombo muuttuu kuitenkin hyvin sensuelliksi ja tuoksun tunnelma vie mukanaan. Hillityn mutta varman seireenin tuoksu, ehdottomasti. Ei siis ehkä minulle (itse kallistuisin enemmän tuonne Hellstonen leiriin), mutta löytää varmasti faninsa.


Sun

tuoksuryhmä: citrus gourmand
ainesosat/nuotit: appelsiini, mimosa, santelipuu

Jos etsit pirteää kesätuoksua, nyt kuulolle! Sun on alusta alkaen ollut uusien Gorilla-tuoksujen bestseller, eikä ihme. Lämmön ja valon kaipuusta ankean talven keskelle syntynyt sitrustuoksu on yhtä aikaa raikas ja herkullinen, mutta ennen kaikkea iloinen. Iloa pullossa, mikä mahtava keksintö! Ilolla on toki varjopuolensa, sillä tuoksu on todella kevyt, häipyy iholta nopeasti ja vaatii päivittämistä parin tunnin välein.

En voinut tutustua tähän kovin perusteellisesti, koska saamani testeripurkki oli vuotanut, eikä hajuvettä ollut enää paljon jäljellä. Sun ei tosin ole sieltä monimutkaisimmasta päästä, joten lyhytkin yhteinen hetki riitti ihastumiseen. Tuoksu on hyvin suoraviivainen ja juuri sellainen kuin ainesosista voi päätellä. Ihan aluksi iholla pirskahteli erittäin aidon tuoksuinen, vastapuristettu appelsiinimehu, myöhemmin mehu muuttui makeaksi, sormet tahmaavaksi sulaneeksi appelsiinimehujääksi. Ja siinä se. Mutta voi että, kuinka tykkäsinkään tästä!

Sun on hyväntuulinen ja helppo tuoksu, se ei tarjoa pienintäkään haastetta, mutta on juuri siksi niin mainio. Tuoksu häipyy iholta hetkessä ja sitä saa olla lisäämässä vähän väliä, mutta olen muitta mutkitta valmis kantamaan pennoseni Lushille, jos saan niillä itselleni pullollisen tätä ilon eliksiiriä. Kesäpäivien lisäksi tämä sopii varmasti mitä parhaimmin juuri niihin kaikkein ahdistavimpiin kaamosaamuihin. Appelsiinilla valeltuna ei vain voi mököttää. :)
 

The Bug

tuoksuryhmä: aromatic aquatic
ainesosat/nuotit: galbanum, labdanum, santelipuu, elemi

Tästä tuoksusta minun oli vaikein saada kiinni. En tiedä, johtuuko osin markkinoinnista vai ovatko mielikuvat omiani. The Bug on syntynyt "prostestiparfyymiksi" kontrolloivan yhteiskunnan ja kansalaisten lammasmaisen käyttäytymisen ärsyttämänä. Tuoksu tunkeutuu arkipäiväisyyksien ja tavanomaisuuksien läpi ja herättelee uuteen, tiedostavaan päivään. Odotin jotain erityistä ja toki sainkin, ehkä vain vähän eri tavalla kuin olin ajatellut.

Pullosta haisteltuna The Bug on erittäin pistävä, galbanum hyökkää nenälle anteeksi pyytelemättä. Alku sopii tuoksun anarkistiseen kuvaukseen täysin, mutta iholla muutos on häkellyttävä. Tämä kun on lopulta paljon leppoisampi kuin kuvittelin. En osaa eritellä tuoksun ainesosia, mutta pääasiassa tuntu on vihreä ja raikas, ehkä vähän metsäinen, mitä en olisi lueteltujen ainesosien perusteella osannut olettaa. Vesituoksuksi en tätä luokittelisi, ainakaan ensivaikutelman perusteella.

Olotilani The Bugia nuuhkiessani on kuin makoilisin riippukeinussa tai kylpylässä: kokonaisvaltaisen rentoutunut. Tuoksu on pehmeä, miellyttävä ja turvallinen, menee helposti sekä naisille että miehille. Ostaisin.


The Voice of Reason

tuoksuryhmä: oriental
ainesosat/nuotit: tonkapapu, santelipuu, buddah-öljy, ruusuöljy, kumariini, geranioli

Kantaaottavien kirjailijoiden, runoilijoiden, trubaduurien (kuka tunnistaa kaverit etiketissä?) ja savuisten kahviloiden inspiroima The Voice of Reason on mahtavinta, mihin olen vähään aikaan törmännyt tuoksurintamalla. Santelilla ja tonkapavulla ei tosin oikein voikaan mennä vikaan, mutta vaatii varmasti taitoa taikoa jotain näin hienoa, olivat ainekset sitten mitä tahansa.

Tuntuu kuin joku olisi käynyt vakoilemassa ajatuksiani, koska tuoksu on kuin minulle räätälöity. Esinnäkin, alkutuoksu on voimakkaan lakritsinen. Lakritsi on heikkouteni hajuvesissä, mutta olen aikaisemmin törmännyt siihen vain makean hedelmäisissä gourmandeissa (Lolita Lempicka, Loverdose, La Petite Robe Noire jne.). Tässä tuoksussa siihen yhdistyvät puiset ja pihkaiset nuotit sekä... tan tan taa... terva! Lakritsi ja terva samassa tuoksussa on hajuaistilleni miltei liikaa, pääni käy ylikierroksilla ihastuksesta. Blogitekstin luonnokseen olin The Voice of Reasonin kohdalle kirjoittanut: "nirvana, täyttymys, ihanuus!".

Alussa vaikutelma on siis sekä lakritsinen että voimakkaan tervainen. Hetkisen kuluttua tämäkin tuoksu makeutuu ja pehmenee, esille tulee mantelisen vaniljainen tonkapapu taustallaan rauhoittavan metsäinen seetri. Tuoksu on saanut kritiikkiä barbecue-kastikemaisuudesta, mitä se makean savuisena voi joillekin toki olla. Minut tämä valloitti aivan täysin. Tietenkin kyseessä on sarjan kallein tuoksu, mutta reilut pari kymppiä maksava pikkupullo on silti laatuunsa nähden varsin kohtuuhintainen.


Vaikka jokainen näistä uusista Gorilla Perfumes -sarjan tuoksuista on hyvin tunnistettava, ne ovat kaikki myös hyvin tyypillistä Lushia. Ikään kuin pulloihin olisi lisätty jokin mystinen Lush-ainesosa. Lähes kaikki tuoksuista sopivat hyvin sekä naisille että miehille, Voice of Reasonin käyttöoikeudesta käydään parasta aikaa kiivasta keskustelua keittiön pöytämme ääressä. ;) Vähiten unisex ovat varmaankin Furze ja Sun, jotka ovat myös koko sarjan makeimmat ja keveimmät. Sikkim Girls on naisille suunnattu, mutta toimii varmasti hyvin myös miehellä. Omalle ostoslistalleni päätyivät Voice of Reasonin lisäksi The Bug ja Sun, joka herkullisuudessaan on tämän kesän must have.

Oletko jo löytänyt oman suosikkisi?

Edit 24.4.2013: Herkkäihoisille tiedoksi, että eteerisiä öljyjä runsaasti sisältävien tuoksujen kanssa kannattaa olla tarkkana. Huomasin tänään pientä näppyläihottumaa kädelläni siinä kohdassa, johon viimeksi antaumuksella hulautin The Voice of Reasonia. Iho ei ole kutiseva eikä ärtynyt, mutta selvästi epätasainen.

* * *

The second part of my series of reviews of Lush's Gorilla Perfumes. Including my personal must haves: The Voice of Reason, The Bug and Sun. The Voice of Reason blends licorice and smoky woods in a mind-blowing way, The Bug is incredibly pleasant and calming while Sun smells excatly like fresh orange juice. Love them! In fact, I could just buy all five of these. Hellstone is like smelling a glass of single-malt whisky, Sikkim Girls a seductive blend of white flowers that slowly got me hooked.

sunnuntai 14. huhtikuuta 2013

Pikkunameja ja reissuterveisiä

Kuvassa on uusi lempirakennukseni: Prahan kaupungintalo, Obecní dům. Viikko sitten olin mieheni ja ystävieni kanssa neljän päivän matkalla Prahassa, jossa en ollut koskaan aikaisemmin käynyt, mutta jonne täytyy ehdottomasti vielä päästä uudelleen. Matkaseuralla - vaikka se mukavaa olikin - oli ymmärrettävästi hieman eri intressit kuin itselläni, enkä täten päässyt ihastelemaan ihan jokaista taloa, katua, taulua, kirkkoa ja linnaa, jotka olisin halunnut nähdä. Kosmetiikkaostosten suhteen oltiin onneksi kärsivällisiä, ja sain napattua mukaani muutamia juttuja sekä itselleni että teille.

Omat ostokseni esittelen myöhemmin (facebookissa tosin jo niitä vilautin, malttamaton kun olen), ensin on tuliaisten vuoro. Halusin hankkia jotain, sillä en ole vähään aikaan järjestänyt minkäänlaista arvontaa ja vakituisesti juttujani seuraavien lukijoiden määrä on taas kasvanut vaikka kuinka monella uudella tyypillä. Kiitos! Toistan ehkä itseäni, mutta harmittaa etten ole ehtinyt päivittää blogia niin usein kuin olisin tahtonut. Siksi onkin erityisen ilahduttavaa, että täällä silti jaksetaan notkua. :)

Yhden suuren palkinnon sijaan tahdon arpoa neljä vähän pienempää, jotta useammalla olisi mahdollisuus voittaa. Kaksi olen ostanut itse (tuolta Prahasta) ja kaksi palkinnoista on lähetetty minulle blogia varten. Koska en nykyisellä postaustahdillani millään ehdi kirjoittamaan kaikista saamistani tuotteista, ajattelin, että osan voi laittaa eteenpäinkin.

Osallistut arvontaan kommentoimalla tähän postaukseen, minne haluaisit itse seuraavaksi matkustaa ja miksi. Aikaa on kaksi viikkoa, sunnuntaihin 28.4.2013 klo 24 saakka. Liitä mukaan sähköpostiosoitteesi, halutessasi voit myös kertoa, minkä alla olevista palkinnoista mieluiten tahtoisit.

*  *  *

Palkinto A

Essencen kesävärit hyppäsivät ostoskoriin kuin huomaamatta. Pakettiin kuuluu kaksi Colour & Go -kynsilakkaa: korallinvärinen 109 Off to Miami! ja Vaaleanvihreä 138 L.O.L (ääk, mikä nimi!). Lisäksi palkintosetti sisältää saman merkin Gel Tintin, joka on huulille ja poskille tarkoitettu nestemäinen stain. Nämä tällaiset ovat mitä parhampia kesäksi, sillä ne kestävät kuumassa säässä tai uimarannalla huomattavasti paremmin kuin tavalliset huuli- ja poskituotteet. Sävy 04, Pink Exposed, vaikuttaa pirteän marjaiselta ja sopii varmasti monelle.

Palkinto B

Vuonna 1998 saippuanvalmistuksen aloittanut Manufaktura on erikoistunut tsekkiläisistä raaka-aineista valmistettuihin kylpy- ja ihonhoitotuotteisiin. Valtaosa tuotteista on käsintehtyjä eikä niitä ole testattu eläimillä. Poimin palkintosettiin Original Wine Cosmetics -linjan tuotteita, joissa on käytetty muun muassa viinirypäleensiemenöljyä, viiniä sekä kuorivana ainesosana viinirypäleensiemenrouhetta. Paketissa on huulivoide, käsivoide ja kauniiseen puurasiaan pakattu palasaippua. Tuoksussa tuntuu punaviini, mutta se on myös hedelmäinen, ehkä hiukan kuin sangria? Tuoksuttelin näitä itse myymälässä ja pidin kovasti.

Palkinto C

Tässä palkinnossa on kolme Kicksin kevätuutuutta. Kynsilakka sävyssä Sugar Heaven on väriltään jotain vaaleanpunaisen ja vaaleanvioletin väliltä ja siinä on hentoa shimmeriä. Hohtava luomiväri on kaunis, hieman harmaaseen taittava keskiruskea nimeltään African Mineral. Kolmantena settiin kuuluu persikanvärinen huulia pullistava Lip Plumper -kiilto sävyssä Sweet. Pakkauksessaan tuo kiilto näyttää todella herkulliselta, toivottavasti sävy on vastaava huulillakin.


Palkinto D

Yves Rocherin vintage-inspiroituneella, papukaijakuosisella kesämeikkikokoelmalla on ihana nimi: Retropical. Kirkkaat värit ovat suoraan paratiisisaarelta ja pakkausten kuviointi nostaa hymyn huulille. Palkintoon kuuluu kolme kynsilakkaa (oranssi Hibiscus Rouge, pinkki Hibiscus Rose ja turkoosi Bleu des Bermudes), petroolinsininen/tummanturkoosi crackle-lakka (sävy Bleu Profond), kaksipäinen silmämeikkikynä (Vert d'Eau/Bleu Profond), supertrendikäs sähkönsininen ripsiväri (Bleu Outremer) sekä kesäisen pinkki huulikiilto (Hibiscus Rose). Pahoittelen muhjuista valokuvaa, mutta jospa siitä saisi selvää.

Nyt sitten vain kommentoimaan ja kaikki reissusuunnitelmat ja -haaveet kehiin! Itse aioin jumittaa tiukasti tietokoneella lopun iltapäivää, jos vaikka saisin naputeltua valmiiksi toisen osan tuohon edellisessä postauksessa aloitettuun tuoksusarjaan. Siihen asti, kuulemiin!

* * *

A small giveaway, only for Finnish residents.

maanantai 1. huhtikuuta 2013

Gorilla Perfumes 1/3


Käväisin muutama viikko sitten Lushilla tutustumassa tuoksu-uutuuksiin. Tuoksuvista suihku-, kylpy- ja ihonhoitotuotteistaan tunnetulla merkillä on jo vuosia ollut valikoimissaan myös varsinaisia hajuvesiä, tai oikeastaan parfyymeja, sillä näistä tuoksuista on vesimäisyys kaukana.

Nykyiset Lushin tuoksut olivat alun perin myynnissä vuonna 2003 perustetun B Never Too Busy To Be Beautiful -tytäryhtiön kautta, mutta vuodesta 2009 ne ovat olleet osa Lushin omaa valikoimaa. Gorilla Perfumes -nimen alla lanseerattu tuoksulinja on uudistunut tänä vuonna perusteellisesti. Vanhemmista tuoksuista jätettiin myyntiin viisi suosituinta, joiden rinnalle tuotiin yhdeksän (tai ehkä kymmenen, en nyt ole aivan varma) täysin uutta tuoksua. Vanhat suosikit - Breath of God, Imogen Rose, Karma, Lust ja Vanillary - on niputettu Greatest Hits -alaotsikon alle ja niitä myydään tutuissa mustissa pakkauksissa. Uudet tuoksut ovat kepeämmissä, sarjakuvamaisissa pulloissa, joihin olen aivan erityisen ihastunut.

Lopetettuja tuoksuja saa vielä toistaiseksi Lushin brittinettikaupasta, jossa ainakin itse aion asioida heti kun mahdollista. Omassa hyllyssäni on jo ihastuttava The Smell of Freedom, mutta voi olla, että tarvitsen noista edesmenneistä vielä ainakin Gingerin, ehkä myös Dirtyn.


Uusissa tuoksuissa on kussakin kuusi erilaista kokovaihtoehtoa, erikokoiset pullot ovat aina myös hieman erinäköisiä. Hinta vaihtelee koon ja tuoksun mukaan, edullisin pikkupullo maksaa 12 euroa, suurin pullo kalleinta tuoksua yli satasen. Sain yhdeksästä tarjolla olleesta tuoksusta kustakin mukaani pienen näytteen, jotta saatoin tutustua niihin rauhassa. Näytteitä kannattaa muutenkin aina kysellä, varsinkin kalliimpia tuoksuhankintoja harkitessa. Näin tuoksun kanssa voi tehdä tuttavuutta useamman päivän ennen kuin lyö rahansa tiskiin.

Kirjoitan tänään neljästä tuoksusta, seuraavassa osassa paneudun viiteen muuhun. Kolmannen olen varannut noille vanhemmille, sillä nekin toki ansaitsevat huomiota. Kaikki Lushin tuoksut perustuvat tuhdeille eteerisille öljyille, vaikka niissä on jonkin verran myös synteettisiä tuoksuraaka-aineita. Jotkut ovat voimakkaampia, toiset hennompia, kaikki kestävät iholla hyvän aikaa. Muutaman kokeilun perusteella kaikki myös vaikuttavat erittäin laadukkailta.


Ajatus Gorilla Perfumen taustalla on ollut antaa ihmisille vaihtoehtoja ja tutustuttaa korkeatasoisiin raaka-aineisiin. Alun alkaen tuoksujen luojat Mark ja Simon Constantine ajattelivat tuotoksensa nimenomaan vastavoimaksi geneerisille massatuoksuille. Vuonna 2013 lanseeratut New Gorilla Perfume -tuoksut ovat: Devil's Nightcap, Euphoria, Flower's Barrow, Furze, Hellstone, Sikkim Girls, Sun, The Bug ja The Voice of Reason. Britti-Lushilla näyttää olevan myynnissä vielä merellinen Lord of Goathorn, jota ei kuitenkaan Suomen myymälässä näkynyt.


Lisäksi uuteen kokoelmaan kuuluu kaksi suitsuketta iskulauseella "Burn incense, not cars!" Vaikka rauhanomainen protesti on ajatuksena erittäin kannatettava, paatos (vaikkakin humoristinen) vähän nauratti. Tuoksut ovat jasmiini + ylang-ylang (Jasmine Revolution) sekä laventeli + santeli (Lavender Hill Mob), molemmat hyvin suoraviivaisia ja puhtaita. Jasmiinista en kamalasti välitä, mutta laventeli toimi oikein näpsäkästi. Tuo suitsukelaventeli oli nimenomaan sellaista kivan luonnollisen tuoksuista, ei ollenkaan jalkavoidemaista.

No, mennäänpä sitten niihin parfyymeihin.

* * *


Devil's Nightcap 

tuoksuryhmä: chypre floral
ainesosat/nuotit: valkohankajäkälä, tammi, appelsiininkukka, salvia, ylang-ylang

Tuoksu on nimetty Dorsetin Studlandissa jököttävän Agglestonen megaliitin mukaan. Tämän Devil's Nightcapiksi kutsutun järkäleen oli tarun mukaan paiskannut paikoilleen itse Saatana yrittäessään tuhota lähistöllä sijaitsevaa Corfen linnaa. Taikavoimaisena pidetyn kiven inspiroimana syntyi voimakkaan metsäinen tuoksu, jossa on yhdistetty tammea, jäkälää, appelsiininkukkaa ja salviaa.

Yömyssy on kautta linjan voimakkaan puinen ja tervainen, turvatuoksuainesta siis (vrt. Lonestar Memories). Olen ihan heikkona puisiin tuoksuihin, terva ja kaikenlaiset pihkat saavat sydämeni läpättämään. Alkutuoksu on huumaavan vihreä: kuin makaisi kosteassa ja hämärässä metsässä kasvot sammalmättäässä. Saniaisenkin olen haistavinani. Tuoksu on aluksi hieman terävä, mutta pehmenee nopeasti, kun vahva puinen pohjatuoksu tulee esiin.

Mieheni kertoi haistavansa alkutuoksussa valdelmaa - makeahkossa vehreydessä on kieltämättä vähän vattupuskaakin. Hetken iholla lämmettyään tuoksu oli kummankin mielestä selkeästi tervainen ja savuinen. Miellyttävä ja mielenkiintoinen sekoitus metsäisten ja vihreiden tuoksujen ystäville, tervaisuudestaan huolimatta raikas ja hiukan makeakin.


Euphoria

tuoksuryhmä: floral fruity
ainesosat/nuotit: neroli, lime, greippi, ruusu, petitgrain, salvia

Euphoria on kepeä, hyväntuulinen tuoksu. Aromaterapeuttisesti rauhoittava ja ilahduttava sekoitus koostuu erilaisista sitrustuoksuista, ruususta ja salviasta. Pehmeät, vihreät sitrukset jäävät iholla melko kevyeksi, tätä tuoksua on helppo käyttää tilanteessa kuin tilanteessa. Tuoksu ei ole makea, vaan nimenomaan raikas ja tyynnyttävä, voisi kuvitella tämän sopivan täydellisesti kuulaaseen kesäiltaan.

Sitrusöljyt dominoivat eteeristä tuoksua alusta loppuun, ruusu häilyy hentona taustalla. Petitgrain ja salvia tekevät tuoksusta ihanasti maanläheisen ja tavallista kirpakkaa sitrustuoksua mielenkiintoisemman. Jostain syystä mies nyrpisti tälle nenäänsä, mutta itse tykkään kyllä. 


Flower's Barrow

tuoksuryhmä: aromatic
ainesosat/nuotit: geranium (onko tämä nyt sitten pelargonia vai kurjenpolvi?), ruusu, mustaherukka, kamomilla, salvia, timjami

Vihreän ruusuinen Flower's Barrow on saanut innoituksensa niin ikään Dorsetin kreivikunnassa sijaitsevasta rautakautisesta linnoituskukkulasta, joka nykyisin on raunioitunut ja kasvillisuuden peittämä. Tavoitteena on ollut ilmentää nokkosten ja karhunvatukkapensaiden valloittaman raunion tunnelmaa kirpeän kylmänä kevätpäivänä.

Mielikuva on kaunis, mutta toteutus tökkii hieman. Ensinuuhkaisulla tuoksusta pöllähtää esille niin tymäkkä ruusu, etten hetkeen kykene haistamaan mitään muuta. Ehdottomasti ja ensisijaisesti ruusufanin tuoksu, muut lähestykööt varovaisesti. Jonkin ajan kuluttua mukaan liittyy jotain marjaisaa, mitä ilmeisimmin tuota tuoksukuvauksessa mainittua mustaherukkaa, ja tuoksun makeus lisääntyy. Olisin tuoksuun liitetyn tarinan perusteella odottanut jotain maanläheisempää, ehkä jopa hieman tunkkaista, mutta toisaalta ymmärrän hyvin tuon kirpakan kevätsään.

Flower's Barrow'n ruusu ei missään nimessä ole anteeksipyytelevä tai hentoinen, vaan suora, in your face -piikkikaunotar. Yrtit onneksi tasapainottavat tuoksua kivasti ja iholla se pehmenee ihan mukavaksi, mutta näin voimakas ruusu ei istu omaan makuuni kovin hyvin. Ruususta pitäville kyllä suosittelen tätä vilpittömästi - tuoksu on taidolla tehty ja moniulotteinen, kunhan alun tyrmäyksestä pääsee yli.


Furze

tuoksuryhmä: oriental vanilla
ainesosat/nuotit: kookos, vanilja, neroli, furze

Saksan Lushille tämän tuoksun markkinointi voi olla vähän hankalaa, Furze kun tarkoittaa siellä päin jotain aivan muuta kuin kaunista keltaista kukkaa. Englannissa yleisesti tavattavan piikikkään, ikivihreän pensaan uskotaan suojelevan pihamaata kirouksilta ja pahoilta taioilta. Tässä tuoksussa sitä on yhdistetty vaniljaan ja kookokseen, jolloin on saatu aikaan poikkeuksellisen raikas ja helppo kookostuoksu.

En tiedä miltä tuo furze-kukkanen tuoksuu, mutta tästä pullosta päällimmäisinä erottuvat ehdottomasti vanilja ja kookos. Jotenkin tuoksu onnistuu silti välttämään ällömakeuden vaan on pikemminkin vihreä ja raikas, mikä kuulostaa kookostuoksuksi vähän erikoiselta. Toimii silti mainiosti. Tuoksussa on myös hieman mantelista pehmeyttä, tästä on helppo pitää.

Furze ei sekään ole ihan täsmälleen omaan makuuni, mutta moni muu varmasti rakastuu. Kookos jakaa mielipiteitä, mutta niille jotka siitä tykkäävät, suosittelen.

* * *

Nämä kolme viimeistä ovat koko sarjan helpoimmasta päästä, toisessa osassa seuraa vielä jos jonkinlaista myrkkyä! Nyt esitellyistä oma suosikkini on kiistatta Devil's Nightcap, en vain voi vastustaa tervatuoksuja. Euphorian voisin ehkä kuvitella itselleni kesäksi, mutta keveytensä vuoksi se ei olisi ensimmäinen valintani. Flower's Barrow ja Furze ovat molemmat keskittyneet niin voimakkaasti yhden raaka-aineen ympärille, etteivät ne ehkä uppoa ihan kaikille. Ruususta tai kookoksesta pitäville kylläkin. Kaikki sarjan tuoksut ovat suoraan pullosta haisteltuina aika teräviä, ne vaativat hetken iholla pehmentyäkseen.

Poikkeuksellisesti uudet Gorilla Perfumet näyttävät olevan samanhintaisia Suomessa ja ulkomailla, joten jos kiinnostuit, pistäydy mahdollisuuksien mukaan Asematunnelin myymälässä tai nappaa oma pullosi suoraan netistä.

* * *

This year Lush launched nine new fragrances in their line of Gorilla Perfumes. Some of the older ones were discontinued, the most popular five were gathered together as a collection of Greatest Hits. The new scents are inspired by old English myths and legends, music, culture and feeling good. All of the fragrances are pleasantly interesting, well made and have ingredients of the best quality. Not to mention the packaging, I love it! This blog post is part one of a series of three, there's more to come in the near future.
b:section-contents id='footer-2-2'/>