sunnuntai 25. maaliskuuta 2012

Kynsilakka-cocktail

Jatkan vielä sinivihreällä linjalla, tällä kertaa kysilakkojen parissa. Viime syksynä kauppoihin tulleet Models Ownin Beetlejuice-lakat herättivät laajalti ihastusta, myös allekirjoittaneessa. Moniulotteiset duochrome-sävyt ovat omia lemppareitani noin yleensäkin, joten olin tuosta kokoelmasta erityisen innoissani. En kuitenkaan raskinut ostaa kuin yhden pullon, kukkaronnyörit kun ovat opiskelujen myötä kovin tiukalla. Hankkimani kauniin yksilön (sävy Pinky Brown) jouduin kaiken kukkuraksi jättämään Suomeen, sillä junamatkailu näytti olleen sille liikaa. :(Olisin halunnut hankkia kokoelmasta myös tummanvihreän Emerald Blackin, mutta huomasin pian, että pääsen lähes vastaavaan lopputulokseen kaapistani jo valmiiksi löytyvillä lakoilla. Lakkasin kaikki kynnet mustalla ja aloin kokeilla erilaisia yhdistelmiä.Aloitin siitä vihreästä. Mustan pohjalakan päälle levitin yhden kerroksen Sinful Colorsin kaunista, tummanvihreää San Franciscoa, joka on yksinään käytettynä hyvin ohutta ja vaatii viitisen kerrosta näyttääkseen samalta kuin pullossa. Mustan pohjan päällä jo yksikin kerros näytti upealta. Testasin samaa myös Kicksin Evening at Chateau Marmontilla (nimettömässä), jolla lopputulos oli vähintään yhtä hieno. Musta tuo väreihin mahtavasti syvyyttä, tykkäsin näistä kynsistä kovasti.No, innostuin siinä määrin, että testiin oli saatava muitakin lakkoja. Näihin kynsiin kokeilin OPIn Significant Other Coloria sekä China Glazen Afterglow'ta. Pulloista ei ihan heti ehkä osaisi päätellä, mitä musta pohja saa aikaan: yhdellä lakkakerroksella näkyviin tulee nimittäin vain kunkin lakan duochrome-heijastus, vaaleanpunaista pohjaväriä ei huomaa ollenkaan. China Glaze näyttää mustan päällä siniseltä, OPI vihreältä. Nämäkin kynnet olivat mielestäni huippuhienot, tosin pimeämpänä vuodenaikana otetut kuvat eivät tee lakkauksille oikeutta.
Emerald Blackia en siis enää kaipaa, mutta kevään uusista Beetlejuice-lakoista on saatava ainakin yksi. Kuvassa vasemmalla oleva Copper Pot näyttää niin upealta, että oksat pois! Promokuva ei tietenkään välttämättä ole yksi yhteen oikean lakan kanssa, mutta jos se on puoleksikaan noin hieno, niin lääh.

Mitkä ovat sinun lemppareitasi Beetlejuiceista? Vai onko koko kokoelma ihan tylsä?

* * *

Like so many others, I too was excited about Models Own's Beetlejuice nail polishes when they came out last year. Unfortunately, the one I got from the collection didn't survive a train trip and had to be left behind. :( However, the collection inspired me too cook up some beetle polishes of my own, painting different colours over black. And I really liked them! I still need Copper Pot from the spring edition, though, it looks like nothing I've seen before.

keskiviikko 21. maaliskuuta 2012

Kevättä silmissä

Äh, en nyt tykkää tuosta otsikosta yhtään. :/ Joskus ei vain leikkaa, kun noita täytyisi keksiä. Mutta siis, kuluvan vuoden aikana olen useammassakin yhteydessä törmännyt kuviin kauniista kullanruskeasta silmämeikistä voimakkaalla sinisellä tai turkoosilla alarajauksella. Yllä esimerkkiä näyttävät Kelly Rowland - netti on pullollaan postauksia tuosta meikistä - ja Alicia Keys. Vahva sininen korostaa loistavasti ruskeita silmiä ja ruskettunutta tai luonnostaan vähän tummempaa ihoa. Lämpimiin ruskean ja pronssin sävyihin yhdistettynä tämä meikki tosin imartelee myös sinisiä silmiä ja on ihan käyttökelpoinen myös meillä kalpeahipiäisillä.Oman versioni tein Urban Decayn luomiväreillä, pidin lopputuloksesta kovasti. Tästä meikistä olisi ollut mukavaa postata myös kasvokuva, mutta valitettavasti tämäkin oli vain näitä yhden silmän maalailuja vapaapäivän iloksi. Liikkuvalla luomella on pronssinen ruskea Smog ensimmäisestä Naked-paletista, josta nappasin myös ulkonurkan ja luomivaon varjostamisessa käyttämäni tummanruskean Darkhorsen. Alaluomelle piirsin ensin Milanin turkoosilla Liquif Eye -kynällä ja painelin päälle upeaa, samansävyistä Deep End -luomiväriä UD:n viimevuotisesta 15th Anniversary -paletista. Silmän sisänurkassa on aavistus hohtavan vaaleaa korostussävyä (Virgin, Naked-paletista).Häivähdys sinistä tai turkoosia sopii erinomaisen hyvin kevääseen ja koko ajan lähestyvään kesään. Hurahdankin näihin sävyihin aina tähän aikaan vuodesta, myös viime keväänä kuljin ympäriinsä itselleni hyvin epätyypillisessä silmämeikissä. Puhumattakaan viime sunnuntaista, kun löysin laatikostani pitkästä aikaa Pure Luxen pastellisen vaaleanturkoosin Cabanan (kuvassa), jota sudin silmäluomilleni varsin hövelisti. Kevät saa pään sekaisin, joka kerta.

Mistä vär(e)istä sinä hullaannut keväisin?

P.S. Katso myös Erikan versio sinisellä rajauksella piristetystä silmämeikistä!

* * *

Spring makes me want to wear blues and teals, otherwise I don't consider them my colours at all. Wearing a bright colour on the lower lid has been a big trend lately and I wanted to see how it would look on me. A full face photo would've been nice, but this was, again, just one of those one-eye experiments. The eyeshadow in the close-up photo is Pure Luxe's Cabana, another pretty shade I've been wearing this month.

maanantai 19. maaliskuuta 2012

Surfin' Safari

Kaikenlaiset volyymia antavat sekä karheuttavat hiustuotteet ovat minulla jatkuvassa käytössä, minkä vuoksi ilahduin saadessani testiin Kevin Murphyn surffitukkaa lupailevan suihkeen. Itselläni ei vielä ollut vastaavista suolasuihkeista huippuhyviä kokemuksia, mutta olin lukenut tuotteesta positiivisia arvioita ja nähnyt huimia tuloksia toisissa blogeissa.Hair.Resort.Spray Beach Look Texture Spray

Käyttöohje: Suihkuta kuiviin tai kosteisiin hiuksiin ja puristele.

Mitä lupaa:
  • aerosoliton
  • runsaasti volyymia ja rakennetta
  • öljytön
  • painovoimaa uhmaava
  • kaikentyyppisille hiuksille

INCI: Aqua, SD Alcohol 40-B, VP/VA Copolymer, Propylene Glycol, PEG-12, Phenoxyethanol, Caprylyl Glycol, Ethylhexylglycerin, Hexylene Glycol, Polysorbate-20, Panthenol, Parfum, Citrus Sinesis Oil, Citrus Reticulate Oil, Sodium Laneth-40 Maleate/Styrene Sulfonate Copolymer, Hydrolyzed Wheat Protein/PVP Crosspolymer, Wheat Amino Acids, Hydrolyzed Silk, Aloe Barbadensis Leaf Juice, Limonene, Coumarin

Taloudessamme suihketta kokeili kaksihenkinen testiryhmä: mieheni, jolla on vaalea, vähän anime-henkinen, melko tuuhea pörrötukka ja minä pitkine, ohuine hiuksineni. Kaipaamme molemmat hiuksiimme muotoilua helpottavaa karheutta, itse haikailen myös tuuheuden perään. En osaa sanoa, onko vika tuotteessa, käyttäjissä vai käyttäjien odotuksissa, mutta kuiviin hiuksiin puristelemalla emme kumpikaan saaneet tätä toimimaan.

Mieheni mielestä suihke toi tukkaan hieman karhennusta, mutta enimmäkseen se sai hiukset vain tuntumaan likaisilta. Puhtaat hiukset muuttuivat pienelläkin suihkimisella lähmäisiksi ja liukkaiksi, suurempi määrä sai ne näyttämään rasvaisilta. Muutaman käyttökerran jälkeen pullo palautui minulle turhautuneen mutinan saattelemana. Mieheni on aikaisemmin käyttänyt Fudgen suolasuihketta - josta en itse saanut paljoa irti - ja hän sanoi sen toimivan hiuksissaan paremmin. Kevin Murphy sai kuitenkin plussaa miellyttävästä, appelsiinisesta tuoksusta.

Omasta mielestäni suihke tuoksuu ihanasti kookokselle, vaikka todennäköisesti tuoksussa on myös häivähdys appelsiinia. Kuivaan tukkaan suihkiessa pitkien hiusten kanssa tuli vastaan sama lähmiintymisongelma: hiuksista tuli likaisen tuntuiset, ikävällä tavalla. Muutaman päivän tuskailtuani keksin kuitenkin toimivan tavan käyttää rantasprayta. Suihkutan sitä märkiin hiuksiin, lisään hiukan muotovaahtoa ja föönaan - tuloksena on tuuheat, ilmavat ja hyväntuoksuiset hiukset, joissa on mukavasti karheutta. Surffi-look tosin jää vain haaveeksi, mutta pidän tästä enemmän näin.

Tuote ei aivan lunasta antamiaan lupauksia, vaikka oikealla tavalla käytettynä erinomainen onkin. Ensinnäkin, faktoina pamautetut "aerosoliton" ja "öljytön" ovat molemmat puppua. Ponnekaasuton olisi kenties ollut oikeampi termi, ainakin itse ymmärrän aerosoleiksi kaikenlaiset pisarapilvet, ja sellaista tästä pullosta kyllä tulee. Olen pilkunviilaaja ja ylpeä siitä. :D Sama juttu öljyjen kanssa, tuollahan niitä INCIn puolen välin tienoilla lymyilee. Sitrusöljyt tuskin vaikuttavat tässä tuotteessa suuntaan tai toiseen, mutta jos nyt jotain täytyy väittää, niin voisihan se väite vaikka olla tottakin.

Runsaasti volyymia ja rakennetta suihkeesta kyllä saa. Ensimmäisessä kappaleissa linkitetyistä esimerkeistä voi huomata, että joillakin tämä ihan oikeasti toimii myös ohjeen mukaisesti käytettynä. Itsellänikin siis vallan mainiosti föönauksen pohjalla. Eli sopii kaikentyyppisille hiuksille, kun vain osaa käyttää.

Yhteenvetona totean tämän olevan kelpo tavaraa, joskin odotukseni taisivat jälleen olla liian korkealla. Kuiviin hiuksiin karheutta ja tuuheutta saan edelleen parhaiten erilaisilla hiuspuutereilla, mutta Hair Resort Spray toimii hienosti tuuheuttavana suihkeena kosteisiin hiuksiin.

Oletko kokeillut surffisuihkeita? Tykkäätkö?

P.S. Wet n Wild on valinnut blogini Suomen Beauty Ambassadoriksi, mistä olen hirmuisen iloinen! Milanin ohella W&W on lempparimerkkejäni edullisen kosmetiikan saralla, tykkään tuotteista todella paljon. Sivupalkkiin ilmestyi tunnustuksen myötä siitä kertova logo, mutta en hyödy "kauneuslähettilään" asemasta rahallisesti eikä se velvoita minua mihinkään (mikä on luonnollisesti ehtona kaikelle tekemälleni "blogiyhteistyölle").

* * *

After seeing great results on other blogs I was excited to try Kevin Murphy's Hair Resort Spray, since I'm always looking for texture and thickening when it comes to hair. Unfortunately, I didn't get this to work in dry hair but it's great used as a thickening spray before blow drying.

On another (and even more exciting) note, the blog and I have been chosen as Wet n Wild's Finnish Beauty Ambassador! I love W&W, so I couldn't be happier. :)

lauantai 17. maaliskuuta 2012

New Orleans

Tänään annan kaukokaipuulleni vallan ja loikkaan Atlantin tuolle puolen, ainakin kuvainnollisesti. Kosmetiikkaobsessio-Annie järjesti kuluneen kuukauden aikana huikean meikkikilpailun, jonka aiheena oli Amerikan Yhdysvallat. Kukin osallistuja sai itse valita mieleisensä inspiraation lähteen, kunhan se oli jollakin tavalla nidottavissa yhteen kisan teeman kanssa. Oman meikkini muusana toimi kaupunki, jonne haikailen säännöllisin väliajoin.Viimeisen vuoden aikana olen innostunut tavattoman paljon New Orleansista, jonne haluaisin matkustaa enemmän kuin minnekään muualle maailmassa. Roots-henkisen musiikin, hyvän ruoan ja kauniiden vanhojen rakennusten suurena ystävänä tuo kaupunki näyttäytyy minulle unelmien paratiisina, joka olisi pakko kokea. Oman särmänsä mielikuvieni tunnelmaan tuovat jännittävältä vaikuttava kreolikulttuuri, karnevaalit ja aavistuksen uhkaavat, sumuiset suot. Niin, ja onhan siellä niitä vampyyreitakin. ;)Oma meikkini on sekoitus näitä elementtejä, mutta se on myös "vahvasti inspiroitunut" tekstin alussa olevan kollaasin yhdestä kuvasta, joka kiteyttää mielestäni jotain hyvin olennaista. Meikki on värikäs ja karnevaalihenkinen, mutta samalla myös hyvin surumielinen. Melankolialta tuskin voi välttyä New Orleansissakaan, onhan kaupunki edelleen vasta toipumassa hirmumyrskyn tuhoista.Silmämeikissä käytin vaaleanvihreää (Fyrinnae Danse Macabre) ja keltaista (Pure Luxe Sunny Side Up) luomiväriä, kultaista hologrammiglitteriä (NYX) ja mustaa eyelineria (geeliversio Inglotilta, nestemäinen L'Oréalilta). Kulmakarvat jätin tarkoituksella peittämättä, vaikka piirsinkin ne eyelinerilla uudelleen. Peittäminen olisi mielestäni tehnyt meikistä turhan raskaan. Posken kiemurakuviossa on koristeena strasseja Make Up Storelta.Huulimeikin tein mustalla silmämeikkikynällä (MAC Pearlglide, sävy Black Swan), päälle levitin Inglotin mustaa luomiväriä (63) ja Kikon sinihippuista huulikiiltoa (Pearly White Blue).

Mikä on haaveiden kaupunkisi?

P.S. Kollaasi on itse tekemäni, kuvat sieltä täältä internetistä, suurin osa we ♥ it -palvelusta. Tämä oli yksi kuudesta fiiliskuvakoosteesta, jotka tein, kun blogilleni mietittiin uutta ilmettä.

* * *

With this look I participated in Annie's contest. As the title tells us, the makeup was inspired by the city of New Orleans, where I've never been but where I feel I belong. I hope that one day I'll get to go. :)

torstai 15. maaliskuuta 2012

IRL

Hei taas! Yritän yleensä pitää "oikean" elämäni blogitekstien ulkopuolella, mutta tämän spontaanin, viikon mittaisen tauon aikana ehti tapahtua niin paljon kaikkea, että on jo pakko huudella vähän tännekin. :D Kävin Suomessa talvilomailemassa, päätimme paremman puoliskoni kanssa muuttaa ensi kesänä Helsinkiin, mistä innostuneena lähetin työhakemuksia ja sain kutsut kolmeen haastatteluun. Ja jottei viikko olisi käynyt turhan pitkäveteiseksi, pyörähdimme entisen kotipaikkakuntamme maistraatissa ja menimme naimisiin!

Minulla oli vakaa aikomus ottaa kuvia meikistä, kampauksesta ja mekosta, mutta aika jotenkin hurahti kaikkeen muuhun. Emme käyneet hääkuvassa, joten meikkini ei siinä mielessä poikennut tavallisesta, se oli itse asiassa omalla mittapuullani varsin arkinen. En halunnut pilata aamuani laittautumisesta aiheutuvalla stressillä, joten livahdin kivasti sieltä, missä aita oli matalin.Silmämeikkini näytti jotakuinkin tältä. Valokuvassa on ihan tavallisen päivän meikki muutaman viikon takaa, mutta ihastuin näihin sävyihin. Helmiäisenhohtoiset luomivärit ovat Loracin Private Affair -paletista, vaaleaa beigeä ja punertavaa, pehmeää ruskeaa. Sisäluomella katsetta avartamassa on IsaDoran vaalea Inliner Kajal (Blonde). H-hetken poskipunana oli Milanin Glimmer Stripes (Berry Glimmer) ja huulilla Lumenen marjaisan sävyinen (en ole varma numerosta, ehkä 3?) Wild Rose -kiilto.

Mekko oli viime hetken hankinta Zarasta, hiuksissa oli kangaskukkia ja sormus on kaunis. Kynsilakaksi valikoitui itseoikeutetusti China Glazen ihana, vaaleanpunainen glass fleck nimeltä Bridezilla. Näistäkään ei ole kuvallisia todisteita, mutta olo oli nätti, mikä on tietysti pääasia.

* * *

Häämeikeistä noin yleensä on toivottu blogitekstiä useammankin kerran. Olen jahkaillut sen kanssa, koska mielestäni niin henkilökohtaisesta asiasta olisi hankalaa kirjoittaa tyhjentävästi. Perinteisesti häämeikki on tyypillinen "kauneusmeikki", jossa hienovaraisesti korostetaan morsiamen parhaita puolia ja vähän häivytetään niitä vähemmän edullisia. Tällaiseen varmimpia valintoja ovat luonnolliset, neutraalin väriset silmämeikkisävyt sekä hempeät ja hillityt huulipunat tai -kiillot.

Kaikkein tärkeintä häämeikissä kuitenkin on, että:
  1. Siinä tuntee olonsa kauniiksi. Tätä ei voi korostaa liikaa, sillä on sanomattakin selvää, että oma fiilis vaikuttaa päivän kulkuun ja juhlien onnistumiseen ratkaisevasti.
  2. Se näyttää kantajaltaan. Jos et arkisinkaan meikkaa kovin hillitysti, miksi tekisit hääpäivänäsi poikkeuksen? Ja päinvastoin: jos et juuri käytä meikkiä, miksi pakkeloisit itsesi vieraan näköiseksi? Tässä blogissa nähdyistä meikkikuvista varmasti mikä tahansa sopisi häämeikiksi, persoonastahan se vain on kiinni.
  3. Se kestää. Kunnolliset pohjustustuotteet, kestävä meikkivoide, vedenkestävä ripsiväri (!!), huulipuna joka säilyy kauniina ilman jatkuvaa korjailua ja käsilaukkuun puuteripaperia varmuuden vuoksi. Nenäliinatkin käyvät, ainakaan itse en tykkää lisätä puuteria kasvoilleni pitkin päivää.
  4. Se käyttäytyy nätisti valokuvissa. Niitä kuvia kun yleensä tulee räpsittyä yksi jos toinenkin. Meikkaamisesta valokuviin olen kirjoittanut aikaisemmin täällä, jos aihe kiinnostaa.

Saatan tehdä aiheesta joskus myöhemmin kuvallisenkin postauksen, esimerkiksi tutorialin muodossa. Tällä hetkellä inspiraatio vielä odotuttaa itseään, mutta juttu säilyköön to do -listallani. :)

* * *

I tend not to include news on my "real" life in blog posts, but so much has happened during this spontaneous little break, that I felt like I had to. :) We have decided to move back to Finland, I managed to acquire three job interviews and me and my boyfriend got married! We didn't take any pictures, though, but my makeup was somewhat similar to the photo above.

torstai 8. maaliskuuta 2012

Tuubityttöjä

Vietän parasta aikaa itse itselleni määräämää talvilomaa, joka tosin on suurimmaksi osaksi kulunut kaikenlaisia jänniä asioita järjestellessä. Aikaa on toki riittänyt myös netissä lorvimiseen, mistä innostuneena päätin taas esitellä muutaman viihdyttäväksi havaitsemani youtube-kanavan. Nykyään kiinnostun eniten brittityttöjen kauneusvideoista, uusia jenkkisuosikkeja on vaikeampi löytää. Ehkä se on se aksentti, nämäkin pimut vaikuttavat kaikki valtavan herttaisilta.


Englannin Wiltshiressa asuva, pian 22-vuotias Zoe on varmasti tullut monille tutuksi huippusuositun Zoella-bloginsa myötä. Youtubessa jutellaan lähinnä meikki- ja vaateostoksista, mutta välillä muistakin aiheista. Blogin kautta saamani aavistuksen nirppanokkainen ensivaikutelma osoittautui videoiden myötä totaalisen vääräksi, neiti on mitä sympaattisin. Tuota englantilaisten nuorten naisten hiusmuotia, aivan pään toiselta laidalta alkavaa sivujakausta, en tosin ole koskaan täysin ymmärtänyt.


Toinen blogisuuruus, Fleur de Force, oli jostain ihmeellisestä syystä jäänyt minulta täysin huomaamatta, kunnes törmäsin häneen Tanya Burrin kanavalla. Olen erittäin mielissäni, että törmäsin. Superkaunis tyttö ja todella miellyttävä ääni. Sai tällä videollaan aikaan valtavan NARS-kuumeen, ainakin minussa. Omistan merkin poskipunia, mutta muut tuotteet ovat vielä tyystin kokeilematta.


Yorkshiren tyttö Sara Walker hurmasi minut ensi katselulta. Ihana pohjoisenglantilainen aksentti, valtavan kauniit, persoonalliset (inhottava sana, mutta en keksinyt tähän parempaakaan) kasvonpiirteet ja bonuksena vielä söpö koira. :) Sara voisi puhua vaikka kampiakseleista ja jaksaisin silti kuunnella häntä tuntitolkulla. Olen lisäksi aivan hurmioitunut tällä videolla taiteillusta meikistä, tuollaista on pakko kokeilla joskus itsekin!


Ugly Face of Beauty -kanavan Gracie on valloittava! Mahtavan suorapuheinen ja räväkkä, tätä nykyä myös upealla punaisella hiuspehkolla kruunattu kaunotar. Viime vuoden ei-niin-kivoista tuotteista kertovalle videolle nauroin ääneen, vaikka se ei ollutkaan vitsiksi tarkoitettu. Tämän takia liityin tilaajaksi. :D

* * *

Had to post a couple of youtube favourites, again. Some of these girls you probably know, all of them are adorable.

tiistai 6. maaliskuuta 2012

GlossyBox 2/12

Helmikuun GlossyBox saapui viime viikolla. Tällä kertaa laatikko oli menneen ystävänpäivän kunniaksi pirteän pinkki. Huomasin jo postista lähtiessäni paketin olevan huomattavasti kevyempi kuin edellisellä kerralla, johon verrattuna sisältö olikin hienoinen pettymys.Laatikosta löytyi Dermalogican testikokoinen puhdistusgeeli, Eyekon harmaa silmämeikkikynä, Daniel Sandlerin ripsiväri, Muradin kasvovoidenäyte ja pari Jelly Pong Pongin irtoripsiä. Sekä ripsiväri että silmämeikkikynä ovat täysikokoisia.Special Cleansing Gel -puhdistusgeeliä olen kokeillut pari kertaa, se on tuotteena ihan mukiinmenevä. Kostumus ei ole kamalan paksua, geeli on sellaista aavistuksen juoksevaa. Tuoksu on hyvin mieto ja pesuteho ok. Tämä ei kuitenkaan sytyttänyt millään tavalla, olisin kaivannut jotain lisää. Vaahtoa, tuoksua, jotain. Dermalogican itsensä mukaan kyseessä on saippuaton, mutta tehokkaasti puhdistava geeli, joka ei kuitenkaan häiritse ihon kosteustasapainoa. Tuote ei myöskään sisällä keinotekoisia haju- tai väriaineita. Varmasti omiaan kuivalle tai vähän herkälle iholle, mutta omaan makuuni hieman liian blah.Eyekon Skinny Eye Liner on jännittävän muotoinen, mutta itse kynä loppuu oikeasti tuohon, mistä hopeanvärinen suippeneva pää alkaa. Todennäköisesti muuten erittäin kätevä siinä vaiheessa, kun kynästä alkaa olla vain jämät jäljellä. Kynä on yhtä aikaa sopivan pehmeä ja sopivan kova, levittyy kivasti ja on mukavan värinen. Kaikin puolin kelpo yksilö, mutta minulla on jo yksi samansävyinen harmaa silmämeikkikynä, enkä käytä sitäkään kamalan usein.Daniel Sandlerin Jumbo Jet ripsiväri on varmasti tosi kiva, mutta en ole avannut sitä. Tykkään niin paljon tämänhetkisestä suosikistani (Maybellinen Falsies WP), ettei oikeastaan edes tee mieli testailla muita. Ainakaan vesiliukoisia. Jemmaan tämän myöhemmäksi, todennäköisesti myyn tai lahjoitan joskus eteenpäin.Muradin kasvovoide on aika ihana, tykkään siitä tämän laatikon tuotteista eniten. Se nimittäin tuoksuu lakritsalle! Sheer Lustre Day Moisture -voide on koostumukseltaan ohutta, mutta tuntuu kosteuttavan hyvin ainakin omaa pintakuivaa ihoani. Marinaa aiheuttaa vain tuskaisen pieni, 7,4 millilitran näytetuubi. Tästä ei riitä edes niin moneen kertaan, että voisi todella sanoa, sopiiko voide minulle vai ei. :(Irtoripsiä en ole vielä ottanut paketista, mutta ehkä säästän nekin myöhemmäksi. Näyttävät vähän liian kainoilta minulle. ;) Ripsiranka vaikuttaa myös oudon paksulta ripsien hentoisuuteen nähden.

Tämänkertaiseen GlossyBoxiin en siis ollut kovin tyytyväinen, mutta arpapeliähän tämä on. Ehkä ensi kerralla tulee taas jotain jännittävämpää. :)

* * *

The most exciting thing about February's GlossyBox was the bright pink box itself.

sunnuntai 4. maaliskuuta 2012

Tähdet ja ohjukset

Minulla on viisi MACin luomiväriä: Cranberry, Forgery, Idol Eyes, Pink Venus ja Stars N' Rockets. Olisi varmasti enemmän, jos olisin meikki-intoiluni alkuaikoina asunut paikkakunnalla, jossa ko. merkkiä myydään. Käytännössä siis ulkomailla, mutta enpä asunut. Tätä nykyä minulla on luomivärejä jo sen verran paljon, ettei uusien ostamisessa ole mitään järkeä eivätkä ne muutamia poikkeuksia lukuun ottamatta edes suuremmin houkuttele. MACilla on luomiväreissään laaja sävyvalikoima, mutta laatu on valitettavan epätasainen. Lisäksi hintaa yksittäisellä napilla on enemmän kuin haluan maksaa, vaikka osaisinkin poimia joukosta ne kaikkein parhaimmat. Onneksi nykyään värikkäiden luomivärien ystäville on tarjolla myös muita vaihtoehtoja.Viidestä omistamastani luomiväristä kauneimpia on sinertävänä hohtava vaalea punavioletti Stars N' Rockets, jota en ole muistanut käyttää ollenkaan tarpeeksi. Sävy on koostumukseltaan Veluxe Pearl, hohtava ja kauniisti levittyvä. Ilman pohjustusta se tosin jää melko läpikuultavaksi, pigmentti ei ole kovin intensiivinen. Hieman tahmeamman pohjustuksen päällä kaunis väri tulee esiin ihan eri tavalla.

Kuvien meikissä Stars N' Rocketsia on liikkuvalla luomella, sen kaverina käytin vaaleanpunaista sekä punertavaa violettia Coastal Scentsin 88 Ultra Shimmer -paletista (sävyt 18 ja 85) ja mattaista mustaa (63) sekä luonnonvalkoista (351) Inglotilta. Vaaleanpunaista ja valkoista sävyä on kulmaluulla ja silmän sisänurkassa tuomassa valoa, violetti ja musta tummentavat ulkonurkkaa ja luomivakoa. Suurpiirteisesti sinne tänne tupsittu glitter on Make Up Storelta, sävyn nimi on Nova. Ripset ovat Red Cherryn pari numero 99, lähestulkoon ainoat, jotka ovat jäljellä tästä tilauksesta.

Meikistä tuli mielestäni todella kaunis, vaikka itse sanonkin. Harmittaa, etten ollut muistanut käyttää tätä luomivärikaunokaista enemmän, mutta lupaan korjata asian tulevaisuudessa. Onko sinun luomiväriesi joukossa unohdettuja helmiä?

* * *

Out of the five MAC eye shadows I own, the light pinky purple Stars N' Rockets may be the prettiest. Still, I somehow haven't used it that much. I'm planning to change my habits a bit, though, since I really like the way it looks. Here I combined it with light pink, a darker purple, black and white (SNR on the lid).

perjantai 2. maaliskuuta 2012

Tukkataikureiden revanssi

Pari viikkoa sitten esittelemäni öljyn lisäksi sain Davinesilta kokeiltavakseni VOLU-sarjan tuuheuttavan sampoon ja hoitoaineen. Tuotteet lanseerattiin viime vuonna täydentämään Davinesin Essential Haircare -linjaa, josta aiemmin puuttuivat hennoille hiuksille suunnatut tuotteet kokonaan. Omalle hiustyypilleni nämä sopivat paremmin kuin vuosi sitten kokeilemani karheiden hiusten LOVE-sarjan tuotteet, vaikka tukkani on hentoisuudestaan huolimatta myös kuiva ja karheahko.VOLU Shampoo

Käyttöohje: Lisää pieni määrä sampoota märkiin hiuksiin, huuhtele ja toista tarvittaessa.

Mitä lupaa:
  • tuuheutta
  • ilmavuutta
  • puhdistaa hellävaraisesti
  • säilyttää hiusten luonnollisen pehmeyden ja kiilloin
  • humalauute elvyttää ja vahvistaa hiuspohjaa ja hiuksia
  • uutta elinvoimaa ja volyymia

INCI: Aqua, Sodium Laureth Sulfate, Cocamidopropyl Betaine, Disodium Cocoamphodiacetate, Sodium Chloride, Glycerin, Amodimethicone, Polyquartenium-10, Humulus Lupulus Extract, C11-15 Pareth-7, Benzophenone-4, Laureth-9, Trideceth-12, Parfum, Linalool, Benzyl Alcohol, Sodium Benzoate, Citric Acid, Disodium Edta, CI 19140, CI 17200

Sampoo ajaa asiansa ihan mukavasti, tuoksuu todella hyvälle ja on kauniin väristä esteettisesti miellyttävässä pakkauksessa. Pesuteho voisi ehkä olla hiukan parempi - jouduin vaahdottamaan hiukseni kolmeen kertaan. Toisaalta, pesen pääni niin harvoin, että saadakseni lian ja muotoilutuotteet kunnolla pois joudun joka tapauksessa aina tekemään vähintään tuplavaahdotuksen. Tuotteesta riippumatta. Lisäksi merkille pantavaa on, että ensimmäisenä pesevänä ainesosana tässä on sodium laureth sulfate, joka on rasvahappokoostumuksensa ansiosta hellävaraisempi kuin ärhäkkä ja kovin samankuuloinen sodium layryl sulfate. Myös seuraavat pesevät aineet, cocamidopropyl betaine sekä disodium cocoamphodiacetate, ovat sieltä miedommasta päästä, joten tämä sampoo todella "puhdistaa hellävaraisesti" kuten lupaakin.

Humalauutteella voi olla antioksidanttisia ja antibakteerisia ominaisuuksia, mutta en osaa sanoa, kuinka paljon sen pitoisuus tässä tuotteessa itse asiassa vaikuttaa hiuksiin. Pesun jäljiltä hiukseni jäivät mukavan keveiksi, joten sampoo lunastaa lupauksensa hellävaraisuuden lisäksi myös ilmavuuden osalta.

VOLU Conditioner

Käyttöohje: Levitä pieni määrä hoitoainetta pestyihin, pyyhekuiviin hiuksiin ja anna vaikuttaa 2-3 minuuttia. Huuhtele.

Mitä lupaa:
  • tuuheutta
  • ilmavuutta
  • tekee hiuksista runsaammat
  • säilyttää hiusten luonnollisen pehmeyden ja kiillon
  • hasselpähkinäuute vahvistaa ja tuuheuttaa hiuksia

INCI: Aqua, Glycerin, Polyquartenium-37, Sorbitol, Propylene Glycol Dicaprylate, Cetrimonium Chloride, Rhizobian Gum, Butylene Glycol, Corylus Avellana Leaf Extract, Hydroxyethylcellulose, PPG-1 Trideceth-6, Disodium EDTA, Linalool, Benzophenone-4, Citric Acid, Sodium Benzoate, Benzyl Alcohol, Parfum, CI 19140, CI 17200

Hoitoaine on kiistämättä tämän parin superstara. Levittäessäni sitä hiuksiini olin epäileväinen, koska tuote on koostumukseltaan melkoista lirua, mutta jo huuhteluvaiheessa olin täysin myyty! Olen jo jonkin aikaa yrittänyt etsiä vastinetta TIGIn loistavalle mutta lopetetulle Oatmeal & Honey -hoitoaineelle, joka silikonittomuudestaan huolimatta selvitti ja silotti hiukset uskomattoman hyvin. Tässä se nyt on! Glyseriini, sorbitoli sekä propylene glycol dicaprylate pehmentävät ja sitovat kosteutta, silottavana aineena on käytetty polyquarteniumia. Vaikka hoitoaine näyttää ja tuntuu mitäänsanomattomalta litkulta, lopputulos on ihmeellisen pehmeä ja sileä!

Hasselpähkinäuutteesta en pysty sanomaan sen enempää kuin sampoon sisältämästä humalasta. Varmasti sinänsä ihan ok, mutta tuskin vaikuttaa hoitoaineessa mitenkään merkittävästi. Silottavuudestaan ja pehmentävyydestään huolimatta hoitoaine ei latista hiuksia, joten kaipa sitä voi tuuheuttavaksikin kutsua. :) Tuoksu on samanlainen kuin sampoossa: Davinesille tyypillisellä, spa-henkisellä tavalla erittäin miellyttävä.

VOLU-parivaljakko sai kyynisen bloggaajan viimein kunnolla lämpiämään tälle italialaiselle perheyritykselle. Muissakaan kokeilemissani tuotteissa ei ole ollut mitään vikaa, mutta tällä kertaa myös mainoslauseet korreloivat pullojen oikeasti laadukkaan sisällön kanssa. Ja vieläpä ilman minkäälaista henkistymistä. ;)

* * *

This is exactly what I've been waiting for Davines to deliver! The other products I have tested have certainly been qood if not even excellent but this time the liquid in the bottle actually is and does what it is promised to be and do. The conditioner is my new love - I've been searching for a silicone-free and effective replacement for TIGI Catwalk's wonderful but discontinued Oatmeal & Honey and I think I've finally found it. :)

b:section-contents id='footer-2-2'/>