keskiviikko 22. helmikuuta 2012

Viittä vailla

Sain sekä Meikkistudio-blogin Glossilta että Katjamarialta haasteen listata viisi juttua, jotka hankkisin itselleni, jos raha ei olisi este. Luonnollisesti nämä asiat ovat tällä kertaa kosmetiikkaan ja kauneudenhoitoon liittyviä, jotta pysytään blogin aihepiirissä. Yritin haaveilla mahdollisimman kalliisti, sillä todellisuuden pakoilu on aina kivaa. :)
1. Rae Morris Brush Collection (kuva). Aloitan ihanimmasta. Olen ihastunut Rae Morrisiin hänen kirjoittamiensa kattavien ja inspiroivien meikkioppaiden myötä ja päätynyt seuraamaan myös naisen youtube-kanavaa. Noin vuosi sitten Rae kertoi kanavallaan suunnittelemastaan sivellinsarjasta ja vei katsojat vierailulle teihtaisiin, joissa siveltimiä valmistettiin. Videot on sittemmin valitettavasti poistettu, mutta sain niistä vaikutelman, että käsintehtyjen siveltimien materiaaleista ja laadusta oltiin erittäin tarkkoja. Odotinkin innolla, millaisia valmiit sudit olisivat, ja upeiltahan ne näyttävät! Setissä on 27 käsintehtyä bambuvartista sivellintä, joista osa on myös magnetisoitu, jotta ne saa tarvittaessa kiinnittymään metalliselle alustalle. Kaikki siveltimet on valmistettu kierrätettävistä materiaaleista ja ne ovat "cruelty-free". Tällä hetkellä koko setin hinta nettikaupassa on 599 euroa.
2. Clarisonic Mia 2 (kuva). Clarisonicin puhdistusharjoista on puhuttu niin paljon hyvää, että jotain perää jutussa on oltava. Tällä kasvojen sähköhammasharjalla iho puhdistuu huomattavasti tarkemmin ja perusteellisemmin kuin käsin pesten. Kolmesataa kertaa minuutissa värähtelevä harjaosa puhdistaa hellävaraisesti ja kuorii kevyesti. Tavallista versiota pienemmän Mian päivitetty variaatio olisi erittäin tervetullut lisä peilikaappiini. Tiedän, että näistä harjoista on liikkeellä monenlaisia, edullisiakin vaihtoehtoja, mutta haluaisin silti juuri Clarisonicin (kuulemieni käyttäjäkokemuksien aivopesemänä ajattelen sen olevan parempi). Ihoni on ihan hyvässä kunnossa nytkin, mutta kaikki lukemani arviot ovat painottaneet, ettei voi tietää mistä on jäänyt paitsi, ennen kuin tätä kokeilee. Merkin omilla sivuilla Mia 2 maksaa 149 dollaria.
3. Meikkejä. Ehkä vähän fuskaan laittamalla nämä pienet tilpehöörit yhden otsikon alle, mutta maailmassa olisi niin paljon kaikkea mielenkiintoista, ihanaa, jännää ja kivaa, jotka kaikki haalisin heti paikalla itselleni, jos vain löytyisi sitä pätäkkää. Sivun yläreunan Ostoslistalla tarkempaa selontekoa näistä.
4. Lisätukkaa (kuva). Haluaisin tuuheammat hiukset ja tahtoisin myös käydä säännöllisesti kampaajalla. Viimeksi tukkani on leikattu heinäkuussa, värjäämisestä olen huolehtinut itse. En tohdi enää nykyisin pitää hiuksiani auki, koska ne ovat iän myötä ohentuneet melko lailla (ei tärpännyt geeniarpajaisissa). Olisikin mukava saada omien hiusten joukkoon vähän ekstraa, jotta niitä voisi kiharrella ja tehdä muitakin kampauksia kuin perusponnaria. Tuuhennosten laittaminen ja niiden ylläpito on kuitenkin nykyiseen elämäntilanteeseeni sopimattoman tyyristä touhua.
5. Ihokarvoista eroon (kuva). Ihminen on täynnä ristiriitoja. Päässä ei ole tarpeeksi karvaa, muualta sitä täytyisi saada vähemmäksi. Jos olisin rikas, poistattaisin ihokarvojani laserilla. En tosin ole ihan varma, uskaltaisinko, sillä vaikka valoimpulssihoitoja markkinoidaan vaarattomina, solujen tykittäminen säteilyllä ei varsinaisesti kuulosta terveelliseltäkään.

Laitan haasteen eteenpäin Annielle, Heidille, Millalle, Mohnille, Nonnulle ja Tiahaarille. Odotan mielenkiinnolla listauksianne. :)

Mitä sinä hankkisit?

* * *

I was asked to think of five beauty related things I would get if money wasn't an issue. I cheated a little and listed 'makeup' as one of them, but what can you do? :D The others were a ridiculously expensive brush set from Rae Morris (although I'm sure it's exquisite), Clarisonic Mia 2, thicker hair (in my head) and less hair (as in permanently removed, in other parts of my body).

10 kommenttia:

  1. Kiitos Nekku, tämä on hauska haaste! :) Pitääkin alkaa listata asioita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, näitä oli hauska miettiä. Kävinkin jo lukemassa myös sinun listasi. Sitten kun on millä mällätä, lähtisin mielelläni mukaasi vartalovoiteita shoppailemaan. ;)

      Poista
  2. Hee, nyt on jotain kivaa mietiskeltävää töissä samalla kun leimaa kirjeitä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti jännittävät kosmetiikka-ajatukset saivat työpäiväsi kulumaan rattoisasti. :)

      Poista
  3. Heissan!

    Minä poistaisin kaikki karvat ihan millä tahansa lopullisella menetelmällä nenästä alaspäin. Juu. Kasvaa viikset, kasvaa ärsyttäviä kovia "partakarvoja". Navasta alaspäin huomaa erittäin hyvin, että apinoista sitä polveudutaan.

    Kraah. Raivostuttavaa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla on myös partakarvoja, kuusi tai seitsemän. Ne ovat maailman raivostuttavimpia, on aina pakko nyppiä heti pois. Muidenkin karvojen ajelemisen lopettaisin erittäin mielelläni.

      Poista
  4. Osaatko suositella mitään edullista, mutta silti laadukasta meikkisuti settiä? Missä olis about 10 sutia?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Monet ovat kehuneet Ecotoolsin settejä, mutta itse en ole päässyt vielä niitä kokeilemaan. Kannattaa katsastaa myös Crown Brushin setit, ovat edullisia ja erittäin hyviä. Crown toimittaa siveltimiä myös muille firmoille (esim. Coastal Scents), mutta edullisimmillaan sudit ovat merkin omilla nettisivuilla.

      Tästä osoitteesta löydät Crownin sivellinsetit:
      http://crownbrush.us/index.php?main_page=index&cPath=3_27&zenid=g6un0e930sg0kngs16ufgrdlb5

      Poista
  5. Kiitos haasteesta, oli muuten yllättävän vaikea! Ja toi lopullinen karvanpoisto on mullakin niin suuri haave. Partakarvoja ei kasva, mutta leuan alla kyllä. Ja puhumattakaan säärikarvoista. Ja sitten kun on vielä herkkä iho. Puuh... Jos joutuisin autiollesaarelle ja saisin ottaa yhden "ylellisyyden" mukaan, ottaisin pinsetit. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Leuan alla ne minunkin partakarvani kasvavat. ;) Mutta joo, kyllä tätä piti miettiä jonkin aikaa. Kiva kun vastasit haasteeseen, valintojasi oli mielenkiintoista lukea. Minullekin kelpaisivat Tarten paletti ja Real Techniquesin siveltimet.

      Poista

b:section-contents id='footer-2-2'/>