perjantai 16. syyskuuta 2011

Lisää Lushia

Kotiimme on viime kuussa kirjoittamani kylpytuotearvioinnin jälkeen päätynyt muutama muukin juttu Lushilta. Tällä kertaa keltaisista pusseista paljastuivat kasvosaippua (yllä), kuoriva vartalovoipala (oikealla) ja jännittävän näköinen suihkupommi (vasemmalla).Coalface-kasvosaippua on ilmeisesti tarkoitettu herkälle, rasvoittuvalle tai sekaiholle. Se sisältää hiiltä, joka kuulemma poistaa rasvaisuutta ja lakritsijuurta - itse asiassa INCIn ensimmäisenä - jonka tulisi rauhoittaa ihoa. Lisäksi saippuassa on paljon ihoa pehmentäviä öljyjä ja se on vegaaninen. Olen ennen kuvan ottoa murtanut saippuasta pienen palan käyttöön, mutta myyjän mukaan myytävät saippuapalat ovat joka tapauksessa yleensä jonkin verran suurempia (vähintään 100 g). Sain erityiskohtelua eli pienemmän palan, koska olin ostoksilla ystäviltäni saamallani lahjakortilla, jonka summaa ei haluttu ylittää.

Olen käyttänyt saippuaa päivittäin noin kuukauden Iltaisin kaksoispuhdistuksen toisena vaiheena ja aamuisin sellaisenaan. Pala tuntuu pesevän hyvin, mutta ei kuivata ihoani. Käytin joskus Cliniquen kasvosaippuaa, vieläpä miedompaa versiota, mutta sitä ihoni ei kestänyt ollenkaan. Toisin on siis Coalfacen kanssa. Tuoksu on mieto ja miellyttävä, hyvällä tavalla maanläheinen. Pidän tuotteesta, mutta en varmaankaan osta sitä enää jatkossa, sillä tykkään enemmän tuubissa tai pumppupullossa olevista puhdistusaineista. Saippuan käyttö tuntuu jotenkin hankalalta.You Snap The Whip -vartalovoipala oli minulle aluksi mysteeri. Pääosin kaakaovoita ja makadamiapähkinäöljyä sisältävässä palassa on siinäkin mukana hiiltä, mutta myös hohkakiveä, joka kuorii tehokkaasti. Tuoksu on sama kuin Sweetie Pie -suihkujellyssä, makean mustaherukkainen.

En tiennyt aluksi, tulisiko tätä käyttää kuivalle vai kostealle iholle, kyseessä on kuitenkin sekä vartalovoi että kuorinta. Pala sulaa käsiin helposti sekä ihon lämmön että veden vaikutuksesta. Olen päätynyt hieromaan tätä iholleni suihkun jälkeen, vaikka suihkuun täytyy vielä palata huuhtelemaan hiilenharmaa kerros pois. Käyttö on vaivalloista ja pala hupenee silmissä, mutta tämä tekee ihosta todella pehmeän. Ehdottomasti tehokkaimpia ja samalla hellavaraisimpia vartalokuorintoja, joita olen kokeillut.Setin villi kortti oli Too Drunk... -suihkupommi, jota en ole vielä päässyt testaamaan. En edes raski, pala näyttää niin hauskalta. :) Kreisin näköinen kaveri on tarkoitus laittaa suihkun lattialle, jonne valuva vesi vapauttaa siitä virkistävän tuoksuisia sitrus-, fenkoli- ja piparminttuöljyjä. Periaatteessa siis täysin aromaterapeuttinen vesseli, ei varsinainen ihonhoitotuote.

* * *

My friends got me a Lush gift card, which I had to go and spend. These are my new buddies who followed me home. An oil-controlling and soothing face soap (Coalface), one of the best and most gentle body scrubs I've ever tried (You Snap The Whip) and a crazy looking fella who I'm yet to try (Too Drunk... shower bomb).

9 kommenttia:

  1. Oon pitkään miettiny noitten suihkupommien toimintaperiaatetta, mutten ikinä oo saanu aikaseksi ruveta selvittämään.. Mutta kuulostaa ja näyttää kyllä mielenkiintoselta :D

    VastaaPoista
  2. Haha, tuo Too Drunk.. on ihanan näköinen! :) <3

    VastaaPoista
  3. You snap the whip on ihana!

    Noloa kertoa, mutta sain sitä joskus kauan sitten lahjaksi ja luulin sitä kiinteäksi vartalovoiteeksi. Oli mun ensimmäinen lush enkä jostain syystä tajunnut tarkistaa netistä käyttöohjeita. Ihmettelin iholle jäävää tummaa töhnää ja päätin käyttää sen pois käsivoiteena :--D Ei tullut mieleenkään huuhdella sitä.

    VastaaPoista
  4. mulla on maaliskuusta asti ollut Too drunk jemmassa, kun en raaski käyttää sitä :)

    VastaaPoista
  5. Voisitko julkaista jossain postauksessa swatchin kauan himoitsemastani Fyrinnaen poskipunasta sävystä Enchant, joka sinulla näkyy olevan? Olisin hyvin kiitollinen. Toivoisin, että käden lisäksi koittaisit punaa myös poskille...

    VastaaPoista
  6. En mäkään kyllä raaskisi tuota Too Drunkia käyttää, näyttää niin sympaattiselta :D

    VastaaPoista
  7. Mun ensimmäinen Lush - paketti saapui eilen. I'm totally in love with them <3

    VastaaPoista
  8. Suosittelen kokeilemaan Buffy- nimistä bodybutteria, suihkun aikana vesi hetkeksi pois, hierotaan kostealle iholle, ja sitten huuhdellaan vedellä. Kuorii ja kosteuttaa, mun luottotuote. Coalfacea kokeilin itsekin, ei toiminut mulla. Angels on bare skin kuuluu taas suosikkeihini, se käyttö piti vaan oppia (pikkuinen murunen kädelle ja siihen vettä).

    VastaaPoista
  9. hiutale, minä en ole vielä aivan täysin vakuuttunut niiden tarpeellisuudesta, mutta ainakin tuo ostamani on kyllä varsin veikeän näköinen. :)

    Martina, hih, se on kyllä söpö. :)

    Jenni L, minäkin tykkään siitä tosi paljon, harmittaa vain, kun se tuntuu sulavan jo muutaman käyttökerran jälkeen ihan olemattomiin. En tiedä käytänkö sitä liikaa kerralla tai kuinka kauan sen yleensäkään tulisi kestää.

    Ruu, luulen, että tuolle ostamalleni käy ihan samalla tavalla. :)

    Anonyymi, voisin, se on jäänyt jostain syystä esittelemättä aiemmin. Yritän muistaa ottaa punan mukaan johonkin blogimeikkiin, niin näkisit sen myös kasvoilla. Voin kyllä suositella sitä lähes varauksetta muutenkin, todella kaunis sävy. Ja näytekoon tilaaminenhan ei edes maksa paljoa. Nettikauppa näyttää muuten aukeavan taas 20.9. :)

    HeidiB, no sanopa muuta, eihän tuollaista henno laittaa viemäriin.

    Martina, onnea uusista pienokaisista!

    Your Perfect Enemy, kiitän suosituksesta, kokeilen ensitilassa. Pähkäilin pitkään Buffyn ja You Snap the Whipin välillä, mutta päädyin jälkimmäiseen, koska myyjän mukaan se on kuorivampi(hohkakiven ansiosta). Oliko Coalface sinulle liian kuivattava? Arvelin, että se saattaisi olla, mutta omilla kasvoillani on onneksi toiminut hyvin. Angels on Bare Skin on niin ikään kokeiltavien listalla, pitää ehkä testata ensi kerralla.

    VastaaPoista

b:section-contents id='footer-2-2'/>