sunnuntai 7. elokuuta 2011

Not Naked Anymore

Osittain töihin ja muuttoon liittyvien kiireiden vuoksi ja osittain ihan omaa laiskuuttani olen viimeisen puolen vuoden aikana käyttänyt silmämeikeissä lähes pelkästään neutraaleja ja muuten luonnollisia sävyjä. Esimerkiksi koko heinäkuun kuljin säästä tai tilaisuudesta riippumatta vaaleaa helmiäisluomiväriä silmän sisänurkassa ja ruskeaa mattaluomiväriä alarajauksena ja ulkonurkassa. Boring as hell, mutta miellyttävää ja helppoa.

Tiistaina päätin, että moinen saa loppua. Kävelin kaupungin keskustaan ja takaisin, pyörähdin parissa kaupassa ja ihmettelin väenpaljoutta. Päivä oli aurinkoinen, eli sain ulkona ollessani piiloutua lasien taakse, mutta sisällä otin ne pois. Vaati kieltämättä vähän psyykkausta, niin "alasti" olen viime kuukausina kulkenut.
Meikissä käytin pinkkiä ja vaaleaa helmiäisluomiväriä Manlyn 120-paletista, ulkonurkassa ja luomivaossa mattaruskeaa (Urban Decayn Buck. Ihan kuin kukaan ei huomaisi, että en vieläkään päässyt eroon niistä kahdesta tähän asti käyttämästäni sävystä? :D) sekä terästyksenä vähän mustaa (Manly). Laitoin oikein nestemäisen rajauksenkin, jota harvoin uskallan arkena käyttää. Silmän sisäpuolisena rajauksena on Milanin ruskea Liquif Eye -kynä. Se, mitä takkuripsilleni on tapahtunut, jää mysteeriksi...

* * *

I decided it was time for me to step out of my summer make-up routine (a light shimmery eye shadow and a matte brown) and start getting used to colours again. For some reason, pink is the easiest for me.

7 kommenttia:

  1. I feel you! Töihin sitä yleensä tulee laitettua tuttua ja turvallista, sillä ei asiakaspalvelutyössä halua kiinnittää liikaa huomiota itseensä. Vapaalla sitä haluaisi tsempata mutta se tuntuu loppujen lopuksi kovin vaikealta: "no emminä jaksa nyt alkaa mitään taiteilemaan, jos nyt ruskean rajauksen..."

    Argh! Ihmisen on monessa asiassa vaikeaa mennä ulos mukavuusalueeltaan :)

    VastaaPoista
  2. Hieno! Tämä kolahti. Itsekkin laiskistuneena päätin,että silmämeikissä näkyy kohta jotain muuta kuin ruskean eri sävyjä ja oranssia! ^_^

    VastaaPoista
  3. Mulla on ollut vähän sama juttu, olen neutraaleilla meikkaillut kevyesti koko kesän. Eilen sitten väänsin kunnon purppurat smokey-silmät töihin ja olo oli kummallinen. Tuli heti sellainen olo, että oli kunnon sotamaalaus yllä. :D Pitää kuitenkin alkaa itseään totuttaa taas smokeyhin, kun syksyn haistaa jo tuulessa...

    VastaaPoista
  4. Sinun lahjakkuudellasi ei tulisi kyllä hävettyä, vaikka meikissä olisi kaikki sateenkaaren värit. ;)

    VastaaPoista
  5. Elisa, ja kummallista on myöskin se, että vielä viime vuonna värikkäät meikit nimenomaan olivat sitä mukavuusaluettani. Nyt tuntuu kuin en enää edes osaisi tehdä sellaisia!

    Mirka, hienoa! Jospa tässä syksyä kohden reipastuisi. :)

    Milla, minullekin tulee tummassa meikissä ihan outo olo kesäisin. Ilmojen viiletessä ne kuitenkin tuntuvat ihan luonnollisilta. Täällä eivät vielä syksyn tuoksut tunnu, mutta ilolla jo odotan lempivuodenaikaani. :)

    RagDoll, aww, oletpa ihana. :) Ihan harmittaa, etten enää tunnu kykenevän räiskyviin sateenkaarimeikkeihin, sillä juuri niistä pidän itse aivan valtavasti. Siedätyshoitoa nyt vain...

    VastaaPoista
  6. Haluan ehdottomasti kokeilla samaa meikkiä! Varsinkin pinkki on niin herkku!

    T:milipili

    VastaaPoista
  7. Kokeilepa, tämä oli aika kiva. :) Ruskean kanssa yhdistettynä kirkkaammatkin värit menevät aika mukavasti niin, ettei meikistä tulee liian räikeä.

    VastaaPoista

b:section-contents id='footer-2-2'/>