sunnuntai 24. lokakuuta 2010

Täydennystä

Lushin Snow Fairy -suihkugeeli ja pari palasaippuaa ovat riittäneet suihkuhetkiini lähes kokonaisen vuoden ajan, mutta nyt pullon pohja alkaa pikkuhijaa vilkkua. Myös käsi- ja vartalovoideosasto kärsi vajeesta, joten suuntasin eräänä iltana töistä päästyäni Body Shopiin hakemaan helpotusta.Olin itse asiassa ajatellut odottaa tarpeineni TBS:n joulutuotteiden lanseerausta (kuulemma marraskuun puolen välin tienoilla), mutta kun saippua loppuu niin saippua loppuu, minkäs teet. En kuitenkaan lupaa, että aikoisin silti pidättäytyä noista ihanaisista karpalo- ja maustevaniljajutuista sitten, kun niitä puodin hyllyille taas ilmestyy. :) No, tällä kertaa matkaani lähtivät sitruuna- ja kirsikkasuihkugeelit, joista jälkimmäistä tuoksua kylpyhuoneestamme löytyy jo vartalokuorinnan muodossa. Sitruunan tuoksua olen himotellut viime keväästä lähtien, kun kävin nuuhkimassa tuotteita ensimmäistä kertaa. Tykkäsin kovasti edelleen, vaikka poikaystävä vähän nyrpistelikin nenäänsä. Onneksi hänellä on oma Dobbel Duschinsa, niin ei tarvitse peseytyä millään pahanhajuisella. ;)Sitruunamieliteoissani ostin myös samantuoksuisen vartalovoin. En ole pariin vuoteen käyttänyt näitä, mutta nyt talven lähestyessä ajattelin jälleen panostaa vähän tuhdimpaan rasvaan. Toistaiseksi en ole tavannut ihmistä, joka ei pitäisi TBS:n vartalovoista (saa ilmoittautua kommenttiosastolla). Koostumus on kermainen ja paksu, hyvin kosteuttava ja pehmentävä sekä nopeasti imeytyvä. Sitruunan tuoksu näissä on todella herkku, vähän kuin sitruuna-marenkipiirakassa.Kookosvartalovoin sain kaupantekijäisinä. En tiedä kuinka kauan näitä on jaossa, mutta yli 40 euron ostoksista kuulemma palkitaan tällaisella. Purkissa on muuten samaa tavaraa kuin tavallisessa versiossa, mutta tässä sekä pakkaus että voide kimaltelevat vienosti. Aika söpöä. :)Käsivoiteeksi ostin hampputuubin, joka on itse asiassa jo toinen laatuaan. Petyttyäni suurin odotuksin hankkimaani Lushin Lemony Flutteriin (purkki on sittemmin jo kotiutunut ystäväni huomaan), otin hamppukäsivoiteen testiin syyskuun alussa. Kuivat käteni ovat imaisseet tätä oikein urakalla, ja ensimmäisestä tuubista saakin jo pusertaa ulos viimeisiä jämiä. Tästä voiteesta tuli oitis ehdoton suosikkini: pakkaus miellyttää silmää, koostumus on voittamaton ja pidän jopa tuoksusta, jota monet ovat parjanneet. Tuoksu onkin melko voimakas, mutta omasta mielestäni sellainen puhdas, vähän yrttinen (voisi kuvitella, että voide tosiaan tuoksuu hampulle, itse en osaa sanoa).

Edellä mainittujen lisäksi ostoslistalleni kuului Body Shopin kanta-asiakaskortti, jota en ole aikaisemmin saanut hankituksi. Kortti maksaa 10 euroa, mutta sillä saa kaikista ostoksista 10% alennusta. Lisäksi kanta-asiakkaille on useita erikoistarjouksia; esimerkiksi viime kuussa tarjottiin muutaman päivän ajan koko valikoimaa 20% alennuksella, pois lukien meikit, joista alennus oli 30%. Omana syntymäpäiväkuukautenaan on myös oikeutettu 10 euron alennukseen valitsemastaan tuotteesta. Kortti on voimassa vuoden, mutta keräämällä siihen 8 leimaa (leiman saa aina 20 euron ostoksesta) uuden saa ilmaiseksi. Omasta mielestäni ihan kelpo diili.

19 kommenttia:

  1. siis onko tota kookosvartalovoin shimmer-versiota ihan myytävänäkin? :o

    VastaaPoista
  2. Minkä hintainen tuo käsivoide on?

    VastaaPoista
  3. Hamppukäsivoide on myös mun ehdoton suosikki, en selviä talvea ilman sitä. Mulla on jo kolmas tuubi menossa :D Mä myös tykkään siitä tuoksusta, on jotenkin maanläheinen ja miellyttävä. Mä en ole vieläkään päässyt ostamaan noita sitruuna-sarjan tuotteita kun suihkusaippuaa ja vartalovoidetta löytyy kaapista ihan liikaa..

    TBS:n vartalovoista mustikka on mun ehdoton suosikki hamstraan sitä muutaman purkin aina kun sitä on myynnissä. Korkkasin viime kylmenevien ilmojen kunniaksi mustikkavartalovoin pari viikoa sitten, onneksi yksi avaamaton odottaa vielä jemmassa ;)

    VastaaPoista
  4. Hahaa, pakko kommentoida, kun minä en juurikaan tykkää tuosta Body Shopin vartalovoista. Minulla on edelleen kaksi avaamatonta purkkia (Kirsikkaa ja granaattiomenaa), joista ainakin toisen sain kaupan päällisinä. Minusta se tavara on liian paksua eikä imeydy muualle kuin lakanoihin, jotka haisevat seuraavat kolme viikkoa kyseiselle rasvalle. :) Tämä oli kokemukseni karpalo vartalo voin kanssa. En ole viitsinyt avata purkkeja kun pelkään, että ne jäävät taas käyttämättä.

    VastaaPoista
  5. TBS:lla on tosi ihania suihkusaippuoita. Ja pienestä purkista huolimatta ne on tosi riittoisia. Itsellä on pidemmän aikaa ollut käytössä juuri ostamasi sitruunasaippua. Tykkään siitä, että suihkussa se on reilusti sitruunalta tuoksuva, mutta varsinaisesti suihkun jälkeen ei iho tuoksu voimakkaasti sitruunallta. Jollekin toiselle se tosin saattaa olla miinustakin jos haluaa voimakkaasti iholle jäävän tuoksun.

    Vartalokuorinnoista oliivikuorinta on ehdoton suosikki. En tykkää sarjan sokerikuorinnoista.

    Merkin vartalovoit ovat myös tuttuja ja olen kokeillut useampaa tuoksua. Ainoa miinuspuoli niissä mielestäni on se, että sopiva annostelu on vähän hankalaa. Iho imaisee tosi nopeasti voiteet ensin, mutta ykskaks voide jääkin sitten vain ihon pinnalla valkoisena tahnana.

    VastaaPoista
  6. Anonyymi 1, en nähnyt sitä myynnissä, sitä jaetaan luultavasti vain tuolla tavalla kaupan päälle.

    Anonyymi 2, en muista tarkkaan, mutta jotain 10 ja 15 euron väliltä se on.

    HeidiB, suosikiksi se ylsi mullakin heti. En ymmärrä, miksi itselläni kesti niin kauan testata sitä ja häröilin kaikkien muiden voiteiden kanssa. Ehkä jo alun perin tiesin, että tuo on kuitenkin niin hyvää, ettei sitten enää tee mieli kokeilla muita. :) Omat vartalovoisuosikkini ovat ehdottomasti sitä jouluosastoa, mutta niitä ei tosiaan vielä ollut tarjolla...

    MaryJane, haha, arvasin että joku tarttuu syöttiin. :) Itse tarvitsen ainakin talvisin juuri tuollaista paksumpaa tavaraa. Omalle iholleni ovat imeytyneet hyvin, mutta niistä kyllä jää iholle sellainen vähän öljyinen tuntu.

    Eiko, suihkusaippuoita en ole aikaisemmin kokeillut, mutta tuoksuvat ainakin ihanille. Nuo kaksi olivat oikeastaan ainoat, jotka halusin; ostan kuitenkin lisää kunhan ne joulujutut tulevat. Sokerikuorinnoista minäkään en tykkää (jättävät ihon niin tahmeaksi eivätkä juuri edes kuori), mutta vadelma- ja kirsikkakuorinta ovat tosi hyviä.

    VastaaPoista
  7. Kävin lukaisemassa mitä olit kirjoittanut tuosta Lemony Flutterista, kun olin vähän harkinnut sen hankkimista. Tosin Michèle lacquerized-blogissaan jokin aika sitten kirjoitteli, että se olisi ainakin väliaikaisesti poistunut valikoimista. Enkä sitä Lushin sivuilta sitten tosiaan enää löytänytkään.

    Kiitos hamppuvoiteen mainitsemisesta! Olen sitä joskus kauan sitten harkinnut mutta ehdin jo unohtaa sen ennen varsinaisen hankinnan tekemistä. Josko nyt muistaisin sen myös oikeasti hankkia. ;-)

    Rakastan sitruunaa, sen tuoksua ja makua! En ole piiiiiitkään aikaan osunut Body Shopiin enkä muista nähneeni noita sitruunaisia tuotteita, täytynee siis niidenkin takia yrittää sinne päästä!

    Minulla oli tuo kanta-asiakaskortti jossain vaiheessa mutta sitten kun minulta meni hetkellisesti maku koko TBS:ään (kun omistaja vaihtui) en käynyt siellä vähään aikaan ollenkaan ja niin leimojakaan ei kertynyt enkä sitten viitsinyt sitä kymppiäkään maksaa (kun en kerta edes asioinut siellä). Josko sitä taas pikkuhiljaa yrittäisi päästä TBS:n kaveriksi.

    VastaaPoista
  8. Lemony Flutterin kanssa on kuulemma ollut sellainen ongelma, että jonkin ainesosan tuottaja ei olekaan toiminut niin eettisesti kuin Lushilla olisi haluttu, ja näin ollen valmistus jatkuu vasta kun ovat löytäneet korvaavan yhteistyökumppanin. Eli ei ole lopetettu kokonaan, mutta toistaiseksi ei ole saatavilla.

    Body Shopiin nuo sitruunatuotteet ovat tulleet vasta tämän vuoden keväällä. Ja itse ainakin haluan uskoa, ettei TBS olisi kovasti tinkinyt periaatteistaan L'oréalin astuttua kuvioihin. Tietenkin on sitten eri asia, kenen pussiin ne käyttämäni rahat menevät...

    VastaaPoista
  9. Arrrgggghhh nyt muistin että unohdin elokuussa hakea tuon kortin ilmaiseksi (siis synttärikuukautena) kun ennen juhannusta myyjä sitä yritti markkinoida minulle. Eih ja voih. ;(

    Niin ja hei, on tuota kookosta myytävänäkin shimmerisenä mutta on pumppupullossa (tämä siis anonyymille joka kyseli). Itse ostin kesällä 2009 ja olen ainakin paikallisessa TBS:ssa nähnyt hyllyillä vielä.. :P

    VastaaPoista
  10. Kyllä se äkkiä maksaa itsensä takaisin. Tai sitten on vain odotettava ensi vuoteen... Vähän hassua, että kortilla saatavan alennuksen voi käyttää korttiin itseensä. :)

    VastaaPoista
  11. Se synttärikuukauden 10 euron tuoteale on se, joka tekee kortin lopulta kannattavaksi mulle. Viimeksi kun mulla oli sellainen, en saanut kuin jonkun pari-kolme leimaa vuoden aikana. Nyt otin taas uudestaan kortin kun kuitenkin sitä tulee jotain aina välillä ostettua.

    VastaaPoista
  12. Just joo, mä bongasin kesällä Skotlannista tota coconut shimmer butteria (en siis raaskinut ostaa koska matkalaukku painoi jo niin hemmetisti), ja kyselin Suomestaki kaikki TBS't läpi eikä sitä ollu.. Sen sijaan sitä liemevämpää oli shimmer-versiona ja tuli hankittuakin. Sinänsähän toi kookossarja on kaikista kosteuttavin, joten vaikka ei oliskaan ihan tollasta butteria niin se normivoidekin kosteuttaa aika hyvin. Mut jee, jospa tota tuhdimpaakin versiota tulis nyt Suomeen!

    Ite tykkään siitä mantelikäsivoiteesta mitä TBS'llä on, mutta vois kai tota hamppuakin testata.

    VastaaPoista
  13. Sonia, minäkin järkeilin, ettei kortin omistaminen tule ainakaan tappiolliseksi. Noistakin tuli jo kaksi leimaa. Sitäpaitsi, ainahan on kivaa saada enemmän synttärilahjoja. :)

    bubble, saattaahan sitä tullakin. Luulisi ainakin, jos kerran on jo niissä pumppupulloissa. Itse kyllä tykkään niistäkin, mutta body butterit vaikuttavat omassa käytössä riittoisammilta.

    VastaaPoista
  14. Hei kertokaa mulle mistä body shopin liikkeistä olette saaneet noita kaupanpäällisiä? Itse tykkään noista body buttereista aivan kauheesti ja kookos on tuoksuna lemppari!

    VastaaPoista
  15. Minä ostin omani Oulun keskustan liikkeestä (joka on ainoa täällä). Luulisi kyllä että noita saa kaikista Body Shopeista, kun ostokset ylittävät 40 euroa.

    VastaaPoista
  16. Hei,
    osaatko sanoo, että onko tuo kuukauden tarjous (mikä näkyy esim. TBS:n nettisivuilla) vain kanta-asiakaskortin omistaville? Sitä ei tuolla sanottu, ja kun matkaa lähimpään Body Shoppiin on kuitenkin jonkun verran, niin ajattelin kysäistä enemmän tietävältä. :)

    VastaaPoista
  17. Olen miettinyt samaa itsekin, eli tämän asian suhteen olen ihan yhtä viisas kuin sinäkin. :) Luulisi, että olisi erikseen sanottu, jos tarjous on vain kanta-asiakkaille. Voithan tietysti vielä varmistaa asian vaikka soittamalla sinne lähimpään Body Shopiin ennen kuin riennät ostoksille.

    VastaaPoista
  18. Nuo vartalovoit ovat aivan järkyttävän hyviä. Harva kosteuttaa niin hyvin kuin esimerkiksi shea butter, nam!

    VastaaPoista
  19. Niin ovat! Ostin mainitsemasi Shea Butterin juuri joululahjaksi talvella kuivuvalle poikaystävälleni, ja osui kyllä nappiin. Itselläni on nyt jemmassa useampikin, kun joulutuotteista piti hamstrata lisää...

    VastaaPoista

b:section-contents id='footer-2-2'/>