perjantai 9. heinäkuuta 2010

Mitä eroa on Venetsialla ja viinillä?**

Terveisiä Venetsiasta, Italian Disneylandista. Ehkä odotukseni olivat liian korkealla, mutta petyin kyllä aika pahasti. Ei sillä, etteikö kaupunki olisi ollut kaunis - se oli upea! Mutta täynnä matkamuistokrääsäkioskeja, ilmastoinnin puutteesta marisevia amerikkalaisturisteja ja mikrossa hätäisesti lämmitettyä, keskeltä kylmäksi jäänyttä kallista lasagnea. :( Enkä edes löytänyt Kikon myymälää, buu. Lentokentältä sentään hankin itselleni pienen lohdutuspaketin, joka viinipullon lisäksi oli ainoa ostokseni koko neljän päivän matkalta.
Eivätkö ole söpöjä? Hämärästä kuvasta huolimatta. Ostin Diorin viiden minituoksun pakkauksen, ja tykkään kamalasti jokaisesta (paitsi tuo Miss Dior Cherié L'eau on ehkä vähän pliisu, mutta kiva kesätuoksu kuitenkin). Kaikki olivat minulle ennestään melko tuntemattomia tuoksuja, vaikka Addict 2 onkin muutamaan kertaan kaupassa päätynyt tuoksuttelulipareelle asti. Erityisesti Hypnotic Poison oli positiivinen yllätys, sillä olen aiemmin pitänyt noita Poisoneita vähän vanhempien leidien tuoksuina.Pakkaus oli tuttuun tapaan todella kaunis, ja pikkuruiset pullot oli pakattu suloisiin pahvirasioihin. Diorin imago viehättää muutenkin, ja olen innostunut brändistä viime aikoina huolestuttavan paljon. En ole raskinut vielä satsata merkin meikkeihin (meikkivoidetta ja yhtä huulipalettia lukuun ottamatta), mutta sekin tapahtunee vielä lähitulevaisuudessa. Innostukseni ei sentään ole aivan tuulesta temmattua, sillä John Galliano on ainoa muotisuunnittelija, jota olen koskaan fanittanut, eikä meikkiguru Tyen mielestäni ole jäänyt luovuudessa pekkaa (tai siis Johnia, ehe) pahemmaksi. Myös merkin mainoskuvien visuaalinen ilme on hyvin hanskassa.Ja Italiastakin tykkään edelleen, satunnaisista kurjemmista kokemuksista (ja tappavasta helteestä) huolimatta. Verona vakuutti, ja häät olivat ihanat.

**Viini k*settaa vasta hetken kuluttua.

6 kommenttia:

  1. paljonko tuo maksoi?

    VastaaPoista
  2. Maksoin tuosta lentokentällä 40 euroa, mutta huomasin myöhemmin, että lentokoneesta olisi saanut 38 eurolla.

    VastaaPoista
  3. Mulla on tuo Hypnotic Poison (loppumassa joten korvattu jo muilla) ja olen siitä tykännyt. Tosi vahva, joista siis tykkään, mutta muita poisoneita en ole edes kokeillut.

    Itsekin pidän erittäin paljon John Gallianon vaatteista jne. muutaman muun suunnittelijan ohella.

    Itse olen kuullut sekä puolesta että vastaan Venetsiasta, enkä tiedä pääsenkö koska (jos ollenkaan) sinne itse käymään. Olisihan se kiva nähdä ihan omin silmin :)

    VastaaPoista
  4. Mullakin jäi tosi ristiriitaiset fiilikset, sillä kaupunkina Venetsia oli oikeasti todella kaunis, mutta en vaan päässyt yli siitä rahastuksen ja muovikrääsän määrästä. :( Mutta hyvä se oli nähdä ennen kuin uppoaa.

    Tykkään itsekin vahvoista tuoksuista, ja Hypnotic Poison on lisäksi myös tosi pehmeä. Luulen, että Poisonit ovat mielessäni leimautuneet "kypsän naisen" tuoksuiksi alun perin siksi, koska anopillani on käytössä Pure Poison.

    VastaaPoista
  5. Mun paras kaverini on käynyt useamman kerran Venetsiassa, ja menee nykyisin aina syksyllä, syys-lokakuussa, jolloin turistit ovat häipyneet, ja paikalliset asukkaat uskaltautuneet ulos luolistaan:) Luulen siis, että matka-aikasi oli huono.

    VastaaPoista
  6. Niin minäkin luulen. Kesällä kaikki vastaavat kohteet kuhisevat turisteja. Jos olisimme varta vasten menneet Venetsiaan, olisimme varmasti valinneet myöhäisemmän ajankohdan. Säätkin olisivat olleet inhimillisemmät. Nyt vain vähän niin kuin ajauduimme sinne, eikä ensivaikutelma ollut paras mahdollinen. :( Jospa uskaltautuisimme joskus vielä uudestaan, parempaan aikaan.

    VastaaPoista

b:section-contents id='footer-2-2'/>