lauantai 17. heinäkuuta 2010

LDMM: Comfortably Numb



Lupailemani musiikkisarja käynnistyy tänään Scissor Sistersin pinnalle (pun intended) tuoneen Pink Floyd -coverin myötä. Koska olen heikkona falsetissa laulaviin miehiin, kyseinen biisi sai myös minut innostumaan bändistä kuusi vuotta sitten. En osannut kunnolla nimetä tätä nyt käynnistyvää meikkisarjaa, joten siihen liittyvät postaukset löytää jatkossa tägin "LDMM" alta. Kirjainyhdistelmän voi tahtonsa mukaan tulkita tarkoittavan joko Laiskan Dynamiitin MusiikkiMeikkejä tai samaa englanniksi. :)
Video intensiivisine vihreän sävyineen on mielestäni upea. Yritin vangita silmämeikissä sekä veden synkät sävyt että sen kirkkaan välkkeen. Kokeilin tuoda kimmellystä meikkiin myös strasseilla, mutta totesin lopulta riisutun version paremmaksi. Glitter olisi ollut paikallaan, mutta päätin nyt kerrankin mennä ilman. Meikissä on käytetty taas Coastal Scentsia, tällä kertaa 88 Ultra Shimmer ja 56 Blush & Eye Shadow -paletteja (sävyt: US 1, 58; BES 15, 16, 56). Silmän sisä- ja ulkonurkassa sekä alaluomella on mattavihreitä ja mustaa 56-paletista. Yläluomen keskellä, sisänurkassa ja kulmaluulla on 88-paletin helmiäisvalkoista ja -vihreää tuomassa valoa. Meikin värit ovat sinisemmän vihreitä kuin videolla, mutta minusta tämä oli kiva näinkin.
Huulimeikki sai innoituksensa vedessä uiskentelevista meduusoista. Ehkä vähän villi yhdistettäväksi yllä olevaan silmämeikkiin, mutta meduusat olivat upeita enkä halunnut jättää niitä pois. Ja eihän tämä varsinaisesti mikään lähikauppareissun meikki välttämättä ole muutenkaan. :D Painelin huulille ensin kevyesti NYXin Round Lipstick -huulipunan violettiin taittavaa sävyä Fusion. Sen päälle taputtelin pinkkiä (75), violettia (39) ja vaaleansinistä (16) Ultra Shimmer -paletista. Päällimmäisenä on Wet'n'Wildin Diamond Brilliance Lip Sheen -kiilto sävyssä Pink Sapphire. Ja kasvojeni ylä- ja alaosa ovat todella samanväriset, mutta kameran asetusten (joita en oikein osaa säätää) ja Photoshopin ansiosta näyttävät näissä kuvissa olevan eri paria.

P.S. Tajusin muuten (tai luulen tajunneeni) videon idean vasta nyt! Vaarallisen ja kivuliaan näköisten ankeriaiden ja meduusojen keskellä ei nimittäin varmaan voi kauan pulikoida ellei ole comfortably numb. Haluaisin vielä tietää, mistä kauniisti laulava neiti Matronic hakee vedenkestävät meikkinsä. Näyttää nimittäin melko freesiltä sukeltelunkin jälkeen. :D

P.P.S. Bändin uusin levy, Night Work, on muuten nyt vihdoin kaikkien kuunneltavissa Spotifyssa. Levy tuli kauppoihin jo pari viikkoa sitten (jolloin tietysti jo ostin omani pois), mutta viime päiviin saakka sitä ovat Spotifyssa voineet kuunnella vain Prot. Aika ovelaa.

20 kommenttia:

  1. Upea meikki jälleen kerran. Pidän valkoisesta keskellä, tuo kivasti valoisuutta meikkiin.
    Huulet on hyvin onnistuneet, oiekin meduusan näköiset.

    Pelottavan ihana meikki!

    VastaaPoista
  2. Ihan mahtava postausidea!! Odotan innolla lisää, olet taitava meikkaaja :)

    VastaaPoista
  3. Charming Nails, kiitti. :) Minäkin tykkään tuosta valkoisesta, ja eritoten tumman ja vaalean kontrastista tässä meikissä. Mutta että meduusan näköiset huulet...

    Anonyymi, kiitos paljon. Ja saamasi pitää. :)

    VastaaPoista
  4. Hieno meikki! Sinulla on mielenkiintoisen muotoiset silmät!:)

    VastaaPoista
  5. Kiitos. Mielenkiintoinen onkin hyvä adjektiivi. Paljon kivempi kuin "persoonallinen" tai "erikoinen". :)

    VastaaPoista
  6. Hieno meikki! Ja sinulla on kauniit silmät :D

    Nea
    http://fashionedinfinland.blogspot.com/

    VastaaPoista
  7. Huulet on ihan mielettömät! Nuo - tai vastaavalla tavalla toteutetut- vois toimia bilemeikkinä hillityn silmämeikin kanssa. En varmaan itse huulirasva-addiktina kyllä saisi niitä kauaa kestämään :D

    Meduusamaiset tosiaankin :)

    VastaaPoista
  8. Taas upea meikki sinulta, osaat todellakin meikata. Tykkään tosi paljon tästä meikistä. :)

    VastaaPoista
  9. Ihana merenhohde ja upeat sävyt! Aina sitä jaksaa ihastella, miten joku voikaan osata noin lahjakkaasti käyttää eri värejä yhdessä ja saada vielä niin tarkkaa ja kaunista jälkeä aikaan. =)

    VastaaPoista
  10. Aivan upea! Huulet on kyllä mahtavat :D

    VastaaPoista
  11. Aivan ihana meikki, näissä jää vaan kaipaamaan sitä kuvaa kokonaisuudesta, tai ainakin kuvaa kasvonpuolikkaasta jossa näkyis sekä silmä että huullimeikki yhdessä :) Odotan jo innolla mitä seuraavaksi tulee :D

    VastaaPoista
  12. Nea, kiitos. :)

    norppa, ei ne kyllä mullakaan käytössä kestäisi. Paitsi jos ei söisi eikä puhuisi. :D

    Chica, kiitos, minäkin tykkään. :)

    RagDoll, kylläpä sieltä tulee kehuja. :) Kiitti.

    Duvessa, kiitos. Huulet onnistuivat omasta mielestänikin yllättävän hyvin.

    Ruu, tämä oli taas niitä kertoja, kun meikkasin vain toisen silmän. Huuletkin taisin tehdä vasta seuraavana päivänä. Pyrin nykyään laittamaan sellaisen puolikkaan kasvokuvan aina kun se on mahdollista. Kiitos kehuista. :)

    VastaaPoista
  13. vautsi, sä teet aivan mielettömiä silmämeikkejä! :) Noi turkoosin-sinisen-sävyset silmämeikit on aivan upeet!

    VastaaPoista
  14. oi, olet ihanan rohkea meikkaaja! Ja niin taitava!

    VastaaPoista
  15. milipili, :)

    ellamarie ja Sanna, kiitos paljon. :)

    VastaaPoista
  16. Mahtava idea ja meikit myös, toteuttavat videota kyllä hyvin. Saako tähän kastiin antaa ehdotuksia? David Bowien Life on Mars olisi hauska nähdä modernisoituna meikkinä - videossahan herralla on aika voimakas maski :)

    VastaaPoista
  17. Kiitti. Life on Mars on lisäksi myös hieno biisi. Ei tosin ihan arkimeikki (paitsi ehkä Ziggylle :D), mutta mielenkiintoinen versioitavaksi kyllä.

    VastaaPoista

b:section-contents id='footer-2-2'/>